sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kaksikerroksinen joulu













































Vietimme (tai oikeastaan jatkamme vielä), onnistumisen juhlaa. Kuusessa oli enemmän, kuin kaksi oksaa ja kolme neulasta (huippuyksilö siis). Koristelimme sen tavalla, jonka taidamme, enemmän, ihan kaikkea ja paljon eläimiä. Joulukoristeet ovat kerääntyneet hiljalleen, sieltä ja täältä ja niin onkin oikein hyvä, eihän sen mikään muodikas yhtenäinen kokonaisuus pidä ollakaan, ei tässä kodissa ainakaan.

Koti sisältää nyt kaksi remontoitua kerrosta, olohuone tulee ajallaan, ei kiirettä. Yläkertaa on saatu väljemmäksi ja tästä muutoksesta lisäksemme nauttivat myös kissat. Musta kissa on muuttunut parissa päivässä paljon siihen iloiseen ja rentoon suuntaan, millainen se on joskus ollutkin. Vietimme tässä muutaman viikon vähän vaikeita aikoja mustan kissan ja kiharakissan välisten suhteiden vuoksi. Toivomme tasaantuvaa.

Alennusmyyntisäntäilyyn emme aio tohveleitamme suunnata, sillä nyt on hyvä olla kotona, kun on uuni 30 kuukauden ja 23 päivän odottamisen jälkeen.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Viides muisto kesästä
































Haudutusaika 3-5 minuuttia.


Tässä olivat pikkuruisen virtuaalinäyttelyni keittiöhenkiset työt.

Neljäs muisto kesästä

































Haudutusaika 3-5 minuuttia.

Kolmas muisto kesästä
































Haudutusaika 3-5 minuuttia.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Teetä
































Välillä on mukavaa, että tuntee olevansa maailman kartalla, että tämä oma rakkikoiran kaltainen parjattu harmaa kaupunki on pysynyt mukana kehityksessä ja aistinut virtauksia maailmalta, eikä ollenkaan liian myöhään.

Mitä se puhuu? Tarkoitan, että täältäkin saa nyt Kusmia. Sitä myy mukavista mukavin Petit St Louis Rautatienkadulla. Ei enää matkoja Pariisiin (ihan kuin olisi ollutkaan), ei enää tallin lattialta lakaistua pölyn makuista pussiteetä, vaan hyllyjen täyttämistä värikkäillä purkkeilla ja hyvää teetä.

Niin ja sieltä samaisesta kaupasta saa myös Tanskalaista Johan Bülowin lakua, sellaista makukokemusta nimittäin kannattaa metsästää, mikäli on yhtään lakuihmisen vikaa.

Tämän kerroin teille siksi, että tunnuslauseeni: "Lahdessakin voi olla onnellinen" on taas enemmän totta.

torstai 4. joulukuuta 2014

Toinen muisto kesästä














































Saanen esitellä teille seuraavan muiston kesästä, raastinrautaan tehty miniryijy, josta roikkuu jäätelötikkuja.

Raastettu mehujää on teoksen nimi. Tämäkin oli kesällä esillä Kesäkiasmassa, kuten edellisen merkinnän kananmunakin.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Muisto kesästä














































Kesällä osallistuimme Kesäkiasmaan, nykytaiteen sivukonttoriin, ystävämme Ainon kesäpaikassa. (Kolme kesää yhdessä lauseessa ja nyt on joulukuu, huolestuttavaa.) Kirjoitinkin näyttelystä heinäkuussa toisen blogin puolella. En sitten koskaan tullut esitelleeksi niitä omia töitäni, joissa käytin materiaalina keittiövälineitä.

Tässä on nyt yksi: Keittoaika 4 minuuttia.

Kuvan ottajan niska saattaa olla ollut hieman vinossa, mutta ei kannata välittää.