keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sormenjälkiä paperille



Jos silloin, kun olin lapsi, joku olisi kertonut, että sormenjäljillä voi tehdä kaikkea näin hienoa, en varmaan olisi muuta tehnytkään. Olisin luonut urani sormenjälkitaiteilijana, mutta koska kukaan ei kertonut tästä minulle silloin, minusta tulikin se täti, joka ostaa tämmöisiä kirjoja 5-vuotiaalle lahjaksi.

Ja kävipä synttäripäivänä myös niin, että se viisivuotias juoksi äkkiä kertomaan, että he olivat lainanneet sattumalta samaisen kirjan juuri kirjastosta, mutta tätä omaa kirjaa saikin sotkea ihan luvan kanssa.

Lahja on silloin onnistunut, kun sitä ei millään haluaisi antaa pois, vaan sen voisi pitää itselläänkin, tämä oli juuri sellainen.

4 kommenttia:

  1. Ihana! Tuollaista en ole nähnytkään. Pitääpä painaa mieleen.

    VastaaPoista
  2. Hanna: Ja vaikka minun sankarittareni täytti viisi, sopii tämä kirja paljon vanhemmillekin, sinulle ja minullekin.

    VastaaPoista
  3. /////L A U R A: On varmaan ihan pakko kohta tilata itsellekin samanlainen, jäi kovasti vaivaamaan nuo kirjan ideat.

    VastaaPoista