keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Valkoinen on pariväri


































Valkoinen esiintyy täällä harvemmin yksin, se on läheisriippuvainen kavereistaan, enimmäkseen mustasta, joka on sen bestis. Valkoista meillä on katot, lattiat ja ovet, sillä tässä talossa on pienet tummareunaiset ikkunat, joista tuleva valo on kaikin tavoin maksimoitava, siksi siis valkoista. Ja kyllä valkoisia lattioita saa olla siivoamassa usein, mutta lohduttaudun sillä, että niissä lian sentään huomaa ja tulee tartuttua lakaisuvälineisiin.

Keittiöstä tulee luultavasti yleisväritykseltään valkoisin huone koko huushollissa, mutta koska se on mieshenkilön oma huone, luulen sinne tipahtelevan hiljalleen väriä erinäisten esineiden muodossa, niin ja onhan sinne tulossa se turkoosi tapettikin, josta kerroin aiemmin.

Pidän kuvioista enemmän valkoisella ja raikkaalla pohjalla, siksi vaikka meillä paljon onkin 60 -ja 70-lukujen esineistöä niistäkin ne raikkaimmat ovat miellyttäviä, eivät niinkään oranssit ja ruskeat. Toisaalta tykkään myös kovasti Kummitustalon Stellan tumman värikkäästä värimaailmasta ja värisilmästä, siihen ei kyllä paljon valkoista kuulu.

Valkoisia joista tykkään: kananmunat (kuvassa ne ovatkin näköjään vähän sotkuisia), vaniljajäätelö (mieluiten kolmen kaverin), maitokiisseli, omenankukat, lumihanki, jääkarhut ja hanhet.

Vaatteissa valkoista on lempivillatakissani, joka on ystäväni Raisan vanha. Muuten valkoista on vain muiden värien kanssa, kun vilkaisen vaaterekkiä.

Näiden väriasioiden kanssa olisi hullua sanoa, niitä "en koskaan"-lauseita, mutta sanoisin kuitenkin, että kokovalkoista kissaa en haluaisi, en kokonaan valkoista talvitakkia, enkä hotellilakanoita omaan sänkyyni.

Entäpä sinä ja valkoinen? Ahdistaako vai rauhoittaako? Onko se väri ollenkaan?

5 kommenttia:

  1. Hohoo, ei kuulu valkoinen ei! Siedettävä väri ainoastaan ikkunanpokissa, listoissa ja ovissa. Meille jäi yläkertaan valkoiset lattiat, kun edellinen omistaja oli jo ehtinyt ne maalata ja meidän piti muuttaa nopeasti sisään ja ei kyllä ole hyvä yhdistelmä mustien karvaavien koirien kanssa. Muutama valkoinen paneliseinäkin häiritsee joka päivä silmää, ja keittiön kaapit, eli on meillä selkeästi vielä liikaa valkoista ;)

    VastaaPoista
  2. Minustakin valkoinen on oiva pari kirkkaille väreille. Meillä on valkoinen päiväpeitto, koska meidän kissan karvat ei näy siinä niin hyvin :) Valkoinen sohvanpäällinenkin on ollut aiemmin. Mutta tosiaan kirkkailla ja iloisilla väreillä tykkään valkoista maustaa. Tai mustalla, nyt olen haaveillut mustavalko-raidallisista villasukista. Kivoja nämä väripostaukset!

    VastaaPoista
  3. Jokunen vuosi sitten vannoin, ettei minulle tulisi valkoisia seiniä. Muun sisutuksen muututtua kirjavammaksi huomasin maalavani seiniä valkoiseksi. Valkoinen on hyvä pohja, kaikki värikkäät asiat tulevat mielestäni paremmin esille.

    VastaaPoista
  4. Valkoinen on minustakin hyvä taustaväri kirkkaille väreille. Se tuo kaikki värit kirkkaasti esiin ja rauhoittaa ympäristön. Valkoista ei kuitenkaan saa olla liikaa. En haluaisi asua sellaisessa lähes kokovalkoisessa kodissa, jossa olisi vain vähän väripilkkuja.

    VastaaPoista
  5. Stella: Minusta on kuitenkin mukavaa, että blogiavaruudessa saan annoksen sitä kummitustalon värimaailmaa, joka on kuin tätini vanha venäläinen tarjotin, mustalla pohjalla ihania kukkia, sitten voin taas palata tähän omaan todellisuuteen ja valkoiseen lattiaan.

    virkattu lintu: Sinullakin on kyllä sellainen selkeästi ihan oma värimaailma, joka näkyy blogissa ihan kaikessa, raikas ja kiinnostava.

    Jaana: Huomaan usein miettiväni tuota valkoiset seinät-asiaa, koska meillä on niin paljon kaikkea tilpehööriä ja värejä, että pitäisikö olla yksi valkoinen huone, mutta kumma kyllä se valkoinen huone ei koskaan mahtunut suunnitelmiin, aina oli joku entistäkin hienompi tapetti, jonka halusi seinään.

    Karkkis: En minäkään haluaisi ehkä viikonloppuvierailua pidempään.

    VastaaPoista