maanantai 14. huhtikuuta 2014

Salongin suositukset



































Maijjan pyynnöstä suosittelen viittä.

1. Tutustu lintuihin. Vaikka tämä Suomi onkin tämmöinen maailman unohtunut pikkutasku, lentelee täällä silti ihan mielenkiintoista väkeä ja laulelee myös. Vähän kyllä flamingoa ja papukaijaa kaipaisin, mutta ei voi valittaa. Mieshenkilö teki löydön ja toi laulavan lintukirjan tuliaisiksi. Olemme niin analogisia, että meillä linnutkin laulavat äänilevyllä.

2. Onko sulla sellainen voileipägrilli? Ei se ole mikään turha kapistus ja jos sellaisen omistaa, sitä on hyvä käyttää. Laita tortillaletun väliin täytettä (maltillisesti) ja sitten laita lettu kahtia voileipägrillin väliin paistumaan, lupaan että on hyvää (tai riippuu tietenkin täytteistä). Tässä kuvan annoksessa on välissä juustoa, savulohta ja basilikaa ja tortilla on yrttiversio.

3. Laita lautanen seinälle. Se hieno vanha lautanen, jolta ei voi enää syödä ansaitsee päästä seinälle. Tai lapsuuden puurolautanen tai se kaikkein uusin, jota ei vielä raaski käyttää. Sellainen lautaspidike maksaa 1,50€ ja sitten on tietenkin se vaiva, että naulaat sille naulan ja ripustat seinälle. Kiviseinäpora onkin sitten jo toinen juttu.

4. Kirjoita kirje. On todennäköisempää saada postiluukusta jotakin mukavaa laskujen sekaan, jos ensin itse aloittaa. Jos lähettää joka viikko yhden kortin tai kirjeen, saattaa olla, että pelastaa jonkun päivän, josta oli vähällä tulla kamala. Kerran kuukaudessakin on aika paljon, se tekee 12 kirjettä tai korttia vuodessa. Antakaamme postintuojille töitä.

5. Palkitse itsesi. Tosiseikkahan on, että harvalla on hymytyttö tai hymypoika kirjahyllyssä tai jos joskus on ollutkin, on kipsi hyvin haurasta ja sisarukset usein kateellisia. Sitten on näitä, joilla patsaita on useampi, kuten on tuo, jonka kanssa asun. Minä olen palkinnut itseni hymyttömällä tytöllä, joka on asettunut hymypoikien väliin, siinä se kateus rapisee ja muuttuu ylpeydeksi.


Kertomaan omat viisi suositusta haastan:

Retroruusun Liisukka
Hattaralandian Jaana
Vuohenlinnan Karo-Liina

Suosittelen myös kurkkaamaan nuo blogit, jos ne eivät vielä ole tuttuja.

10 kommenttia:

  1. Kolme ensimmäistä voisi ehdottomasti olla minunkin listalla. Tykkään hirveesti meidän voileipägrillistä, mutten koskaan ole hoksannut tunkea siihen tortilloja, kiitti vinkistä!

    Sulla on hieno kokoelma lautasiakin, mulla on tuo sama pieni Emilia -lautanen jossa on syysmyräkkä ja sateenvarjo :)

    VastaaPoista
  2. Oo, kiitos haasteesta!
    Tuo lautaskokoelma on ihana!

    VastaaPoista
  3. Siis onks tää noloo vai häh, kun oon melkeen liikuttunut näiden suositusten äärellä? Mulle tulee tosi hyvä olo.

    Tässä ajatuksiani suosituksistasi:
    Miltä mustarastas kuulostaa - pitääpä ottaa selvää. Kuulema meidän metsässä pesii satakieli - ota selvää siitäkin. Toimiskohan tortillasysteemi myös vohveliraudalla? Kolmanteen tuli mieleen tämmöinen: piirrä lautasiin tusseilla. Piirrä ruusukuppeihin myös. Kirjoita kirje sinne, tänne ja tuonne: tällä kertaa OIKEASTI. Ja viimeisenä: syö se laukkuun unohtunut boynty tänään. Ihan yksin, ihan rauhassa, jokirannassa. Ota kuksallinen teetä mukaan ("Green Diamond").

    VastaaPoista
  4. Nonnii, ensimmäinen kortti on jo lähdössä postiin! Heleppua niinkö heinänteko, sanon. Kiitos suosituksesta!

    VastaaPoista
  5. Mullakin on noita Emilia-lautasia. Ajattelin kerätä niitä enemmänkin, kun vaan paikka löytyy.

    VastaaPoista
  6. Ihana ♥
    Mulle tuli hyvä mieli näistä.

    Mun voileipägrilli on jo myyty kirpparilla (yo-lahjaksi saatu kai) ja nykyään tortillaletut toimivat pikapizzan pohjina.

    VastaaPoista
  7. Hauska postaus!

    Tuo tortilla voileipägrillissä pitää kokeilla. Lohitäyte kuulostaa herkulliselta.

    Me olemme onneksi miehen kanssa molemmat olleet sellaisia luokan nysveröitä, joille ei hymylapsia sadellut. Ei tarvitse nyt kadehtia toista. :D Mutta hymytön tyttö on hyvä tasapaino! Ja ehkä sitä kuitenkin olisi ylpeä.

    VastaaPoista
  8. Tiina: Kokeile ihmeessä tortillaleipää. Suunniteltiin jonkinmoista töhnän tekemistä sinne väliin, esim. smetanaan sekoittaa yrttejä, mutta ei vielä kokeiltu sitä.

    Jaana: Odotan jo innolla mitä suosituksia keksit.

    maijja: Hyvä on liikuttua joskus, syyllä ei niin väliä. On ollut hauskaa lukea näitä muidenkin haastettujen blogeista, kuinka lähellä ne ovat olleet toisiaan, vaikka kuitenkin jokaisen itsensä näköisiä. Tuohon vohvelirauta-asiaan, että sillä ainakin tulee parempia voileipiä, kuin voileipägrillillä, kun paistopinta on suurempi, olemme testanneet ja tarjoilleet vieraillekin. Pisteet kortin postittamisesta!

    Vuodenaikatalo: Noita lautasia on vuodenajat, harrasteet ja Emiliat on sitten vielä erikseen. Minä haaveilen sellaisesta, missä on laiva. Tädilläni on yksi harvinainen Raija Uosikkisen pikkulautanen, jossa matkataan vessanpöntön kyydissä, se on ihan huikea, täytyy joskus ottaa kuva siitä.

    Laura: Se helposti kyllä menee sinne turhake-kapistusten puolelle, mutta kun sille antaa mahdollisuuden, sillä voi kyllä testata monenlaista, kuten voi vohveliraudallakin.

    Karkkis: Nyt lähdet vaan kirppikselle etsimään kahta luokan nysverö-patsasta, pitäähän sitä itsensä palkita, vaikka sitten nysväämisestä!

    VastaaPoista
  9. Kiitos haasteesta, mielenkiintoinen! Yritän kovasti, että saisin tartuttua siihen! Ja erittäin hyviä suosituksia!

    VastaaPoista
  10. Karo-Liina: Jään siis odottamaan, vaikka parsat ja pannumyssy varmaan voidaankin jo laskea suosituksiksi.

    VastaaPoista