Millainen on oikea koti

Tässä on kirja, jonka toivoisin sinun lukevan, minulla se on vielä kesken, kun täytyy välissä ajatella. Siinä on kirjoituksia kodeista. Ei siis mitään sellaisia romanttisia kummitustarinoita ja remonttikertomuksia ja täydellisen sunnuntaipäivän kuvauksia, vaan näkökulmia kotiin. En tahdo paljastaa oikeastaan yhtään mitään, mutta suosittelen.

Pia Ingström, Tunteilla on tilansa - kirjoituksia kodeista

Me ja meidän kissat

Kirjatoukka potee kissakuumetta ja esitti blogissaan muutamia kysymyksiä kissoista. Ajattelin kertoa omista eläinystävistä ja kissallisesta elämästä. Tästä tulee pitkä sepostus.

Tällä hetkellä meillä on siis kuvien mukaisesti kolme kissaa. On Tsaikovski eli Tsaikka, Uula ja Sämpylä. Uula on rodultaan Cornish rex ja tytöt ovat tavallisia maatiaiskissoja.

Lähdetään liikkeelle alusta: ensin oli kissat ja sitten vasta tulin minä. Puukenkämies oli lähtenyt hakemaan itselleen yhtä kissaa, mutta toikin kotiinsa kaksi. Alkuasetelmaan lisätään vielä allergiani ja se, että kissat olivat minulle outoja eläimiä. Tutustumisvaiheessa kissat majailivat sängyn alla ja ajattelin, että ai tämmöisiä. Vähitellen lämpesimme toisillemme ja meistä tuli kavereita, ihan vieruskavereitakin joskus. Tytöt ovat kuin sisarukset, vaikka eivät ole samasta pentueesta, samalta maatilalta kyllä, Tsaikan alkutaival on ollut hankalampi ja se on käytännössä kesytetty villikissasta.

Muutimme kerrostaloon minä, Puukenkä ja kissat. Totuttelin siihen, että elämä oli toisenlaista, kuin asuessa koirallisen serkun yläkerrassa. Tarkkailimme toisiamme, minä ja kissat, joskus ujopiimä tuli viereen sohvalle tai molemmat kissat hyppäsivät päiväunipeiton päälle ja nukahtivat siihen. Kaikki oli mukavasti, kunnes Sämpylä alkoi merkkailla nurkkia, molemmat tytöt pitivät myös aikamoisia konsertteja. Oli aika tavata eläinlääkäriä. Helpotus löytyi, kun molemmat tytöt leikattiin.

Sen jälkeen elämä oli melko tasaista, kunnes kesällä 2011 tiellemme tepasteli Herra Gordon Ramsay eli Kokki, ensimmäinen tapaamamme Cornish rex. Kissakuume tuli välittömästi, sellainen kiharakissa oli saatava, omituinen kissa, joka oli rohkea, korkeajalkainen ja seurallinen. Halusin nähdä kissan kasvavan, sillä tytöthän olivat jo valmiiksi kokonaisia, kun tulin heidän elämäänsä. Haaveilimme kuitenkin melko passiivisesti, sillä kissakasvattajat olivat aika kaukana meistä ja rotukissat maksoivat monta rahaa. Oli aikaa tutustua rotuun ja ajatukseen.

Uula syntyi joulukuussa 2011 sopivan lähelle meitä ja päätimme mennä katsomaan pentuja, kaksi poikaa oli vapaana ja päätös oli ensimmäisellä kerralla jo ihan selvä. Meille kävi hyvin, sillä saimme käydä katsomassa pentuja useaan otteeseen, luovutusiän odottelu ei käynyt niin pitkäksi. Ystävystyimme perheen kanssa, jossa kissanpennut kasvoivat ja löysimme myös hyvän yhteyden kasvattajiin, sellainen on kullanarvoista, että on joku jolle soittaa ja kysyä kissa-asioissa. Maaliskuussa saimme Uulan kotiin ja alkoi elämä kolmen kissan taloutena.

Tytöt olivat jo alunperin hitsautuneet niin hyväksi tiimiksi, ettei siihen mahtunut kolmatta pyörää. Tyttöjen mielestä pentu ei ollut niin ihana ja söpö, kuin ihmiset väittivät. Mitään suuria yhteenottoja ei kuitenkaan koskaan tullut ja päätimme elää asian kanssa ja katsoa mitä aika tekee. Nykyään Tsaikka nauttii kovasti niistä hetkistä, kun Uula on alakerrassa tai nukkuu jossakin piilomajassaan. Joskus kaikki kolme saattavat olla samaan aikaan sängyllä, mutta se on harvinaista. Sämpylä on kuitenkin sen verran sopeutuvaista sorttia, että silloin tällöin voi laittaa leikiksi Uulankin kanssa, vaikka yleensä huumorintaju ja kärsivällisyys eivät ole samaa luokkaa. Uula hakee ihmisestä paljon sitä, mitä ei kissakavereiltaan saa, leikkikaveria, seuraa ja hellyyttä.

Uula on täysin ja kokonaan rotunsa edustaja, sillä on aina hauskempaa siellä missä tapahtuu ja jos mitään ei tapahdu on laitettava tapahtumaan. Se kiipeilee milloin mihinkin, se matkustaa olkapäällä ja ruokahalu sillä on loputon.

Kaikki tämän huushollin kissat tykkäävät silityksestä ja rapsutuksesta, mutta villikissasta kesytettyä Tsaikkaa ei voi nostaa syliin. Uula ja Sämpylä ovat tottuneet käsittelyyn, hoitotoimenpiteisiin ja kynsienleikkuuseen, ne myös ulkoilevat kesäisin valjaissa, mutta muutoin kissat ovat sisäkissoja, joiden metsästysvietin kohteina ovat satunnaiset kukkakärpäset.

Allergiasta sanottakoon sen verran, että ympärivuotisesta allergialääkkeiden syömisestä on päästy, enää vaivaa luonnon tarjoamat kevät -ja kesäpölyt. Siedättyminen on uhkarohkeaa, mutta mahdollista. Kissoista on tiettyjä kuluja, mutta eivät ne sentään hevosiin ole verrattavissa. En vaihtaisi kissallista elämää kissattomaan elämään.

Vinkkinä Kirjatoukalle: kaikki se mitä Pekka Töpöhännässä kerrotaan ei ole totta. Hangossahan on hyvät kala-apajat, kissat tykkäävät kalasta ja kalastajat kissoista. Meille saa tuoda kissoja hoitoon, me ei matkusteta mihinkään tai minä en ainakaan matkusta. Lukea kannattaa ainakin Päivi Ylikorven Kissanhoidon käsikirja, josta olenkin jo kirjoittanut aiemmin.

Rakkaus pölynkerääjiin

Kotisi laihdutuskuuri, tavaran karsimisvimma. Joka päivä yksi tavara pois ja sehän tekee 365 tavaraa vuodessa, minimalismi ja mustavalkoisuus. Ne jotka eivät kohdista kehoonsa nälkäkuuria, leikkauksia, vähennyksiä ja supistustoimia tekevät sitä ympäristöönsä, kotiympäristöönsä, sillä sitä on tarjolla ja se on kovin trendikästä. Kun tavarat vie kirppikselle ja hyväntekeväisyyteen, ne ovat samantien poissa mielestä ja omatunto on yhtä puhdasta pöytää, jota sitten täytyy kovasti varoa täyttämästä.

Minä otan askeleen taakse, enkä osallistu lahjakortin arvontaan, jossa ammattijärjestäjä tulee avuksi karsimaan. Minä päätän rakastaa, katsoa arvostavasti ja kuunnella. Rakastaa jokaista rumaa bambipatsastani ja satoja valokuva-albumeitani, miljoonia magneetteja, kymmeniä tauluja ja erityisesti tuota kolmannen kuvan maisemataulua, jonka näen työhuoneen ikkunasta. Minä puhun niille mukavia, enkä kohdista niihin kiukkua, jostakin syystähän minä olen ne joskus halunnut tai sitten joku muu on halunnut. Minä haluan osata elää näiden kanssa.

Kyllä meilläkin on kirppispöytä ehkä kerran vuodessa ja toki sellaista karsimiseksi kutsuttavaa tapahtuu silloin tällöin, mutta se on aika luonnollista, eikä kallistu hysteerisyyden puolelle. Meillä on kolme kissaa, vaikka ihan yksikin riittäisi, syyllistyn silti ajoittain siitä, etten ole pelastanut kaikkia maailman kodittomia eläimiä. Keräilemme molemmat, sillä kaiken kerralla ostaminen on jotenkin tylsää, puuttuvien metsästäminen ja seikkailu viehättävät enemmän.

Pidimme palaverin.
Minä: "Nyt se on päätettävä, istutaan alas ja mietitään mikä se voisi olla."
Puukenkä: "Ei tommosta kuppia, huono juoda, mummomainen koriste."
Minä: "No oisko se sitten toi, se on aika vaikee ja harvinainen, mutta on ainakin haastetta."

Niin me olimme päättäneet mitä vanhoja kahvikuppeja ryhdymme keräämään, täytyyhän sitä ihmisellä olla yksi kokonainen kahviastiasto ja mielellään vanha, hiljalleen keräilty, että sitäkin voi sitten rakastaa.

Terveisin: epätrendikkyyden tyyssijan asukas, jonka blogiin ei kannata saapua hakusanoilla vähemmän on enemmän ja viisaat säilytysratkaisut

Terävät kynät

Lumia työnnellessäni huomasin postintuojan jäljet, ne ovat aina mukavat, ne sisältävät mahdollisuuden mukavasta postista. Tänään oli mukavaa postia, oli lähetys Tampereen toverilta, se sisälsi innon jatkaa yksi keskeneräinen kirjontahomma loppuun ja aloittaa viisi uutta.

Olen huomannut, että:

- Päästäkseen sellaiseen upottavaan luovuustunteeseen on tosi hyvä, että on kunnon materiaalit ja työvälineet, kaikki muu on, kuin yrittäisi veistää tylsällä puukolla. Siksi olenkin tässä vallan kynäholisoitunut, kun joulupaketista kuorin esiin puuväriarmeijan olen samalla laittanut huopakynäasiatkin paremmalle tolalle.

- Värittäminen on mukavaa ja aikuisten värityskirjaksi sopii hyvin Hemliga trädgården, josta näkyy pieni kulma tuossa alimmassa kuvassa.

Milloin sinä olet viimeksi värittänyt värityskirjaa?

Silmävitamiini

Viime viikkoina on alakertaamme käynyt tupatarkastamassa yhteensä 43 eri ihmistä ja yksi perhoskoira, lisäksi portailla on käynyt yksi dobermanni. Eivät sentään samanaikaisesti kaikki ja välissä on saanut hengähtääkin. Mutta joku siinä vieraanvaraisuudessa sitten kuitenkin väsytti elimistön ja nyt olen ollut sairaana maanantai-illasta lähtien.

Eilen sain kimpullisen tulppaaneita, lempitulppaanivärissäni, silmälle vitamiinia.

Myös Jonna muisti viehtymykseni violettiin lasiin ja täällä vieraillessaan toivat he meille kauniin violetin lasipurkin, jonne laitoin heti D-vitamiinit. Kaikki tuollaiset ylimääräiset suuhun laitettavat asiat on oltava jotenkin esillä, että muistaa ne siitä pudottaa kurkkuunsa aamuisin.

Ai mitäkö tekee Fauna-malja tuossa Dropp-kulhon sisällä, no se oli sellainen kuumeesta toipuvan pään mahtava 2-in-1-keksintö.

Kaksikerroksinen joulu

Vietimme (tai oikeastaan jatkamme vielä), onnistumisen juhlaa. Kuusessa oli enemmän, kuin kaksi oksaa ja kolme neulasta (huippuyksilö siis). Koristelimme sen tavalla, jonka taidamme, enemmän, ihan kaikkea ja paljon eläimiä. Joulukoristeet ovat kerääntyneet hiljalleen, sieltä ja täältä ja niin onkin oikein hyvä, eihän sen mikään muodikas yhtenäinen kokonaisuus pidä ollakaan, ei tässä kodissa ainakaan.

Koti sisältää nyt kaksi remontoitua kerrosta, olohuone tulee ajallaan, ei kiirettä. Yläkertaa on saatu väljemmäksi ja tästä muutoksesta lisäksemme nauttivat myös kissat. Musta kissa on muuttunut parissa päivässä paljon siihen iloiseen ja rentoon suuntaan, millainen se on joskus ollutkin. Vietimme tässä muutaman viikon vähän vaikeita aikoja mustan kissan ja kiharakissan välisten suhteiden vuoksi. Toivomme tasaantuvaa.

Alennusmyyntisäntäilyyn emme aio tohveleitamme suunnata, sillä nyt on hyvä olla kotona, kun on uuni 30 kuukauden ja 23 päivän odottamisen jälkeen.

Viides muisto kesästä

Haudutusaika 3-5 minuuttia.


Tässä olivat pikkuruisen virtuaalinäyttelyni keittiöhenkiset työt.

Neljäs muisto kesästä

Haudutusaika 3-5 minuuttia.

Kolmas muisto kesästä

Haudutusaika 3-5 minuuttia.

Teetä

Välillä on mukavaa, että tuntee olevansa maailman kartalla, että tämä oma rakkikoiran kaltainen parjattu harmaa kaupunki on pysynyt mukana kehityksessä ja aistinut virtauksia maailmalta, eikä ollenkaan liian myöhään.

Mitä se puhuu? Tarkoitan, että täältäkin saa nyt Kusmia. Sitä myy mukavista mukavin Petit St Louis Rautatienkadulla. Ei enää matkoja Pariisiin (ihan kuin olisi ollutkaan), ei enää tallin lattialta lakaistua pölyn makuista pussiteetä, vaan hyllyjen täyttämistä värikkäillä purkkeilla ja hyvää teetä.

Niin ja sieltä samaisesta kaupasta saa myös Tanskalaista Johan Bülowin lakua, sellaista makukokemusta nimittäin kannattaa metsästää, mikäli on yhtään lakuihmisen vikaa.

Tämän kerroin teille siksi, että tunnuslauseeni: "Lahdessakin voi olla onnellinen" on taas enemmän totta.

Toinen muisto kesästä

Saanen esitellä teille seuraavan muiston kesästä, raastinrautaan tehty miniryijy, josta roikkuu jäätelötikkuja.

Raastettu mehujää on teoksen nimi. Tämäkin oli kesällä esillä Kesäkiasmassa, kuten edellisen merkinnän kananmunakin.

Muisto kesästä

Kesällä osallistuimme Kesäkiasmaan, nykytaiteen sivukonttoriin, ystävämme Ainon kesäpaikassa. (Kolme kesää yhdessä lauseessa ja nyt on joulukuu, huolestuttavaa.) Kirjoitinkin näyttelystä heinäkuussa toisen blogin puolella. En sitten koskaan tullut esitelleeksi niitä omia töitäni, joissa käytin materiaalina keittiövälineitä.

Tässä on nyt yksi: Keittoaika 4 minuuttia.

Kuvan ottajan niska saattaa olla ollut hieman vinossa, mutta ei kannata välittää.