Musiikkitoveri

Olen cd-tyttö henkeen ja vereen, koska haluan pitää musiikkia kädessä. Pidän kyllä suuremmistakin levyistä, mutta ne ovat kuitenkin enemmän tuon toisen talon asukkaan heiniä. Toivoin syntymäpäivälahjaksi kaunista masiinaa, jolla voisi kuunnella yläkerrassa musiikkia, eikä ollenkaan haittaa, jos siinä on vaikka radiokin.

Sain tämän Mujin seinäsoittimen ja olen ollut tyytyväinen, täyttää kriteerit. Sijaitsen usein melko lähellä itse laitetta sen ollessa päällä, joten äänenlaadulta ei vaadita paljon, ulkoinen olemus menee tässäkin asiassa edelle. Lahjanantaja oli fiksu valitessaan mustan, sillä valkoisella muovilla on tapana muuttaa väriään vuosien myötä.

Aina ei kuitenkaan tarvita musiikkia, hyvän musiikin lisäksi tykkään kuunnella vieressä olevan tien kohinaa ja hiljaista taloa, joka ei kuitenkaan koskaan ole hiljaa. Olen sellainen puolierakko, että en oikeastaan kaipaa ihmisten luo, mutta seurassakin on sopivassa määrin ihan mukavaa.

Kuinka sinä kuulet musiikkisi? Ja kuinka paljon haluat elämääsi musiikkia?

Kasvillisuustiedote huhtikuussa

Hyvä uutinen: meillä on vihdoin kaksi ihmeköynnöstä, eli bougainvilleaa eli kotoisasti pykävilleä. Pykävillet ovat ryhtyneet kukkimaan aivan pikkuruisin valkoisin kukin, jotka piileskelevät pinkin takin suojassa, joka ei kuitenkaan ole ihan noin hurjan pinkki kuin kuvassa näyttää, tämä blogger kun muuttaa punaisia sävyjä.

Huono uutinen: kuuntelin hiljaisuutta, joka vallitsi talossa, sekunnin verran ajattelin, että kylläpä on mukavaa, kunnes tajusin, että nyt on syytä huolestua, säntäsin alakertaan ja mitä näinkään. Kauhukaksikko Sämpylä "terävähammas" Näkkärintytär ja Uula "rikostoveri" kiharakissa olivat tuntokasvin kimpussa. Puolet siitä oli parturoitu täysin puhtaaksi, toinenkin puoli olisi varmasti nakerrettu, ellen olisi ehtinyt paikalle. Toivotaan, että hän selviää kauhukaksikon muotoleikkauksesta, eikä kuole järkytykseen.

Koruille orsi

En ole pitkään aikaan esitellyt mitään tekelettä tai oikeastaan en ole pitkään aikaan yhtään mitään täällä höpissyt, huhtikuu on täynnä takkuja. Huomasin yhtenä päivänä, että sekava korujärjestys kyllästytti. Keräilemiini Iittalan vitriineihin mahtuu vain matalia koruja, lähinnä korviksia ja riipuksia, mutta kun koruharakalla on paljon muutakin hienoa, joka menee ihan hukkaan nukkuessaan laatikossa. Näkeehän niitä itse harakan kaulallakin, mutta usein vain yhden kerrallaan. En halunnut mitään kovin järjestelmällisen näköistä ratkaisua ja tapetti inspiroi lähtemään kaupan sijaan pihalle.

Siispä saapastellen takapihalle. Viime vuonna leikattuja orapihlajan paksuja runkoja oli takapihan puupinon luona, otin sieltä yhden ja kuorin puukon puuttuessa mattoveitsellä, tuloksena vain yksi haava peukaloon, mutta kunnon keppimaakari ei itke, eikä valita.

Toin kepukan  (huom. hieno verijälki kyljessään) sisälle kuivumaan ja muutaman päivän kuluttua sudin sen akryylimaalilla, niillä väreillä mitkä tuntuivat hyvältä silloin. Ajattelin, että tämä vaihtaa väriä mieltymysten mukaan ja korutkin siinä luultavasti vaihtuvat. Eikä ollenkaan haittaa, vaikka se joskus roikkuisi ihan yksinäänkin ilman koruasukkaita.

Lähes ilmainen tekele, eikä ollenkaan järjestelmällisen tai täsmällisen näköinen.



Ps. Terveisiä Iinalle, joka on keskimmäisten nauhakorujeni takana. Ne ovat ihan suosikkieni joukossa, aina tulee hyvä mieli, kun laittaa ne kaulalleen.