Yhdenkoon sukkahousut

Sain työssäoppimispaikaltani pari viikkoa sitten kiitokseksi pitkään ihailemani grafiikan, joka on Kati Rapian käsialaa. Teoksen nimi on yhdenkoon.

Kehyksen taidan vaihtaa, sillä meillä tuppaa olemaan melko toisenlaisia nuo kehysvalinnat, liittyisikö sitten ammattiin vai mihin. Ehkäpä jotakin kultaisempaa. Joka tapauksessa tuo sukkahousunainen saa aina hyvälle tuulelle, kun sitä katselee.

Pupun mittainen kasa tilkkuja

Edistyy edistyy. 648 tilkkua leikkasin ja silitin, nyt ompelen pötköjä yhteen. Ylenpalttisen kohdistamisen ajattelun lopetin ja annan mennä vaan, tekeminen on tärkeintä.

Kun yhdistää eripaksuisia vanhoja ja uusia kankaita täytyy olla aikamoinen mestari, että saa kaikki kohdalleen. Minä en ole, mutta käsitöiden tekeminen ei saa aina tyssätä siihen koulun käsityötuntien traumaan, jossa kuusi kertaa neulottu villasukka puretaan seitsemännen kerran.

Salonki lehdessä

Salonki ja salongin vitriiniotus komeilevat uusimmassa Kotoliving-lehdessä. Aamukahvilla luin vahingossa jo koko lehden, vaikka tarkemmin ajatellen olisi ollut viisaampaa säästellä jotakin myöhemmäksi, seuraavaa numeroa, kun joutuu odottelemaan tovin.

Aina pakko tehdä jotain

Vaikka leikata tilkkuja. Vaikka 624 kappaletta. Enää 434 jäljellä.

Mummin ruukku

Kulunein kaikista on Rauha-Mummin vanha ruukku, pidän sitä ohjenuorana, kun etsin kirpputoreilta vanhoja ruukkuja.

Musta ja pieni on hyväkuntoisempi saman tehtaan ruukku, jonka toivon patinoituvan yhtä kauniiksi kuin valkoinen on nyt. Keskimmäinen kermanvalkea on hyvää seuraa noille kahdelle, vaikkei ehkä olekaan niin vanha.

On ollut mukava huomata, että kovalehtiset kasvit, kuten nuo kuvassa, saavat olla rauhassa pureskelijoilta, Kissa Tsaikovski kun on erikoistunut kasvien tuhoamiseen.

Ja tuo kultainen tuossa, se on toinen tarina, mutta hyvän kirpputorionnen tulosta sekin.

Tien ääni ja maan kohina

Maasta puskee kohisemalla ylös kaikkea, krookukset innostuivat ja kohta on tulppaanien vuoro. En pysy perässä, en pysyisi vaikka istuisin niiden vieressä.

Blogi on ollut hiljaa, koska olen ollut opinnäytetyörupeaman jälkeen työssäoppimassa, iltaisin ei tee mieli mennä koneelle, paitsi ehkä ihan vähän Pinterestiin, josta minut löytää Neiti Räsymattona.

Jonna kävi meillä kylässä huhtikuun puolella. Muistan kun käveltiin joskus Helsingissä ja Jonna kertoi kuinka hänen haavetapettinsa on Ken kiuruista kaunein ja mietin, että siinä on kyllä jotakin mystistä ja rauhoittavaa.

En tiennyt silloin, että joskus meidän molempien makuuhuoneissa visertävät kiurut, hassuinta on kuitenkin se, että sama tapetti näyttää aivan toisenlaiselta toisessa paikassa ja toisessa valossa, toisten värien kanssa.