maanantai 21. elokuuta 2017
Aamukahvien välinen lyhyt aika
Tänä kesänä tai oikeastaan tänä vuonna olemme olleet uppeluksissa, syvällä eväisten ja kiduksisten maailmoissa. Sukelluspuvun sisäisessä kuplassa molemmat. Olemme vieneet itsejämme välillä tuulettumaan muun taiteen äärelle ja taas palanneet kotiin raikkaina ja jatkaneet siitä mihin jäimme. Päässä on satoja asioita, eikä oikeastaan kannata kallistaa päätä ollenkaan, kun niitä "muistamuistamuista"-juttuja tipahtelee sitä mukaa korvista unohduksiin lattialistan väliin ja lavuaariin. Ensi-ilta on pieni tukistuksen tunne jossain niskavilloissa, se tulee kuitenkin, vaikka hirvittää.
Koti näyttää siltä, että kimalleturkkinen villisikalauma olisi käynyt kylässä, juossut kissanhiekkalaatikon kautta matot rullalle, leikellyt leipää siellä täällä, maalannut ja kokeillut kaikkia joskus puhtaina olleita astioita. Salongin pöytä on tyhjennettävä joka toinen päivä kaikesta epämääräisestä, eikä kukaan muista käydä postilaatikolla. Jos olisi taipumusta parrankasvuun näyttäisin jo joulupukilta. Mutta ylimmäisenä ajatuspinon päällä on kuitenkin varmuus siitä, että hyvä tästä tulee, kerrassaan loistava.
On ihan pieni vinkkikin. Se tulee tässä. Lue kuvassa oleva kirja, sillä sen kuvissa on jotakin erityistä, ne henkivät sateisia päiviä ikkunan äärellä, on ehkä kevät, lyijykynä kädessä, tekee mieli piirtää sade, ikkunan takana on ehkä Helsinki. Osaisipa noin hyvin ja toisaalta kylläpä on hyvä, että joku osaa ja on tämänkin kirjan tehnyt. Mikkelin kuvitustriennalessa oli näitä Elina Warstan kuvia ja paljon muitakin hengästyttävän hienoja kuvituksia.
Ei muuta tällä kertaa, päätän raporttini tähän.
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
Hyypät
On ollut pellon verran töyhtöhyyppiä, viisi metsäkaurista, Helsingin toinen vuodenaika, tekokevät messuilla, vaalijännitys, kauniita puita ja sellainen tunne paikasta, että täällä on varmaan kohta paljon sammakoita. On ollut lumia sulaakseen ja lumia hämätäkseen. On ollut hirveän monta kukkaa ja terveiset apurahataholta.
On pohdittu paljon ääneen ja äänettä. On ollut pitkä ohra ja auton humina. Hyvät unet hyvässä paikassa.
perjantai 3. helmikuuta 2017
Haukat
Sänky lähti talosta toiseen. Jotkut pystyviikkaavat elämäänsä ja lajittelevat itsensä hallitsijoihin. Minä kirjoitan maakuntakaloista ja oikeasilmäkampeloista. Katson kuvia kevääntuojista, vaikka tiedänkin helmikuun juoksevan (eihän tässä enää mitään hätää ole). Näen unia haukoista ja croissantti-taikinasta tehdystä kaksikymmenkertaiseksi suurennetusta ihmisen luurangosta, joka makaa kalliolla.
Tähän aikaan vuodesta pää on vielä tuore, vastaveistetty ja terävä, on hyvä tehdä suunnitelmia suunnitelmien tekemisestä. Ideoiden ei ole vielä myöhäistä istua multaan ja viitata sieltä vihreällä kädellään, sillä vielä on aikaa siihen kun västäräkki istuu kivellä ja nypitään orvokeista kuihtuneet pois. Kaikki on vielä tulossa, kaiken nuput, alut ja loput.
tiistai 10. tammikuuta 2017
Pääasia
Päästäni kasvaa pidempiä karvoja, kuin koskaan aiemmin. En ole silti liittynyt minkään pitkätukkasoittajien orkesteriin, kun ei ole pyydetty, enkä soittele varsinaisesti mitään. Ne karvat, jotka päästäni hapsottavat eivät kuitenkaan tarpeeksi lämmitä millään säällä, siksi neulon nyt pipoa hammastikuilla. Ensin ajattelin, kuka hullu on keksinyt tämmöiset mitättömän ohuet välineet (puikot nro 2), mutta nyt kun olen päässyt jonkinlaiseen etanavauhtiin olen totisesti innostunut.
Viime vuosi oli merkittävä ja tulee jäämään historiaan tuotteliaimpana neulevuotenani, koskaan ei tulla näkemään samanlaista villasukkien vyörymää, jonka alle ystäväni jäivät, serkkuni tuskin näkee vieläkään niiden kolmien villasukkien takaa, jotka hänelle neuloin.
Mitä tekee tuo kirja kuvassa? Se on siinä siksi, että tiedätte mitä tapahtuu niille, jotka varastavat toisten hattuja. Olkoon se täten ensimmäinen kirjasuositus tälle vuodelle, sopivan mittainen teos lukea ihan vaikka kirjastossa hyllyjen välissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)