lauantai 9. tammikuuta 2016

Aika paljon lintuja













































Taikauskoiset kertovat, ettei pitäisi ympäröidä itseään linnuilla, niiden kuvilla tai niitä esittävillä esineillä, että toisivat muassaan huonoa onnea. Meillä menisi monta paikkaa ihan uusiksi, jos ryhdyttäisiin uskomaan sellaista.

Joihinkin uskomuksiin on kuitenkin selvästi uskominen, sillä hämähäkit todella tuovat rahaa, kuten ystäväni minulle on opettanut. Terveisiä erakkomartalle, se toimii! Kun ei niitä nitistä vaan laittaa kävelemään matkoihinsa, voi siitä tulla vaikka lottovoitto. Kymmenen euroakin on rahaa, eikä ollenkaan haittaa, että sekin kymppi tulee tietenkin sille, joka lottoaa ja joka niitä hämähäkkejä aina ulos kantaa. En minä.

Kissani kiharakarvainen uskoo siihen, että kaikki vastaantulevat ötökät on hyvä syödä, jospa vaikka nälkä lähtisi.



Viimeinen kuva joulusta
































Laitoin sen silkkipapereissa erinäisiin lootiin jo maanantaina, mutta ovelimmat pysyttelivät ihan hiljaa astioiden takana ja verhotangossa roikkuen. Ehkä kukaan ei huomaa meitä ja saadaan roikkua täällä vappuun saakka.
Koristelaatikot siirrettiin tietenkin jo vinttiin ja nyt ei voi avata vintin ovea, ettei siperia pääse sisään.

Ritarinkukat ovat aikeissa tehdä toiset kukkavanat ja toinen pykäville (bougainvillea) on tehnyt pikkuisia lehtiä karun kautensa jälkeen ja hei iltapäivällä neljältäkin vielä näkee. Silloin tällöin ajatukset harhailevat kukkasipuleiden luo mullan alle.