Jokuhan saattaisi ymmärtää ensimmäisestä kuvasta leijailevan hajun tulevan vastamaalatusta lattiasta, mutta muillekin tiedoksi, että siellä se nyt haisee yläkerran eteisen ja työhuoneen lattia. Siellä ei nyt paljon tassutella, mutta katsomassa olen käynyt muutamaan otteeseen, ettei se vaan ole hävinnyt mihinkään. Sukat pyörivät jaloissa, saatan olla vähän innostunut moisesta liemestä, jota laudan päälle on levitetty. Listatkin tulivat tänään, kauniit, eihän kehystäjän kotiin voi muita laittaakaan.
Ja ne jalat, joissa ne sukat pyörivät, ovat nuo alimman kuvan. Ja juuri ne jalat ovat huomenna matkalla Habitareen. Viime vuonna parasta antia olivat Art Helsinki ja Salonki, mutta minä olenkin outo messuvieras.
Ainakin työhuoneen kattoon pitäisi löytää lamppu, jospa se olisi päivän tehtävä. Vinokattoisessa huoneessa se ei saisi olla kovin roikkuva, sen pitäisi olla valoteholtaan hyvä ja mitään spottivalovirityksiä ja plafondeja en oikein sietäisi. Ideoita?
Minäkin suuntaan huomenna samaisille messuille. Voisikohan sieltä saada valaistusideaa, plafondeja ei mullekaan, kiitos.
VastaaPoistaJo on muuten hyvät värit tuossa vikassa kuvassa.
varista: Juu ne on mun unelmahousut (viimeisessä kuvassa) joita mietin viikon ja oli sitten palattava ne ostamaan. Jotenkin nyt tekee mieli vahvoja värejä ja paljon värejä, tänään huomasin, että vain kengissä oli mustaa, muuten olin kirjava ja mietin että meniköhän taas överiksi.
VastaaPoistaHoukuttelevan paksu runokirja :)
VastaaPoistaBlogissani on haaste sinulle!
Ihana se teidän uusi pikkukissa, milloin se on teille kotiutunut? Minä olen ihan pudonnut blogimaailmasta ja yhtäkkiä tajusin, että täällä en ole käynyt ikuisuuksiin, ja olitkin muuttanut. Meillekin on muuttanut koirankuonolainen. :)
VastaaPoistaannika.: OI ANNIKA! Uulapuula tuli syntymäpäivien aikaan maaliskuussa ja täyttää parin kuukauden päästä vuoden, iso poika se jo on. Tyttökissojen mielestä täysin typerä tapaus, jonka voisi heidän mielestään siirtää toisiin tehtäviin. Täytyisi varmaan kirjoittaa kirjelmiä taas.
VastaaPoistaOlen välillä ajatellut kirjelmiä, mutta sitten se on taas jäänyt. Katsellaan, saattaa jopa olla minun vuoro, jos sillä on merkitystä :)
VastaaPoista