perjantai 4. tammikuuta 2013
Todellisuusraportti
Elo on ollut uneliasta tasaraitaa, sisäänhengityksellä harmaata ja uloshengityksellä nenäliinasilppua. Yhtä mielenkiintoista kuin loska kumisaappaan kärjessä. Meni marraskuu ja joulukuu, tuli tammikuu, ei yllätä sekään ketään.
Sänky on edelleen samassa paikassa, kuin kesäkuun alussa, vain nukkujat ovat kääntäneet päänsä toiseen päähän kylmän vuoksi. Onneksi kaikki muu ei ole kuin kesäkuun alussa. Saan vihdoinkin raportoida edistyksestä.
Yläkerran seinillä kiurut ovat aloittaneet olonsa, eteisessä kukkivat liljat ympärivuotista ihanuuttaan. (Tapettiliisteriä aikani katseltuani ei tehnyt mieli syödä maitokiisseliä, hetken ne muistuttivat toisiaan.) Revin iloni noista väreistä, joita olemme valinneet ylös. Vessan lattian punaiset laatat, työhuoneen sylin kaltainen vihreä, makuuhuoneen odotettu kiuru ja suloisin koskaan tapaamani eteisen väri, jota en haluaisi sanoa pinkiksi, koska pinkki tuo mieleen tyttölapset ja glitterin. Niin ja valkoinen, joka kannattelee kaikkea ja antaa tilaa.
En uskalla sanoa päivistä tai viikoista, mutta lähellä ollaan. Sen jälkeen lupaan reipastua, kun todellisuuskin on jotakin muuta, kuin ruman ruskea seinä ja savupirtin kaltainen pimeys.
Onko siellä ketään saapasjalan tovereita, jäinkö salonkiini yksin vai huudatteko kanssani keväälle keväthuudon, kun sen aika koittaa, vähän valomman ja vähän pidemmän päivän aika?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"Siellä näyttää hyvältä!", vastaa tämä huhuiluusi vienosti huikaten.
VastaaPoistaAniliininpunainen, tuo teidän eteisenne.
VastaaPoistawiuuh wihuu huu wii!
VastaaPoistakeväthuutoni ja tervehdykseni vislasin ilmoille
Kaunis ja tunnelmallinen blogi ja miten viehättävä koti. Voisinpa itsekin tapetoida joskus omaa kotia hienoilla, värikkäillä kuvioilla!
VastaaPoistaHeidi.: Kiva kuulla, raotan myöhemmin huoneita yksi kerrallaan, kunhan ollaan siinä pisteessä.
VastaaPoistaIlona: Se tuo kyllä vähemmän mieleen hello kittyn ja tarravihkon. Kiitos.
monskilainen: Huudetaan niin että lumet sulaa ja puro sanoo pulipuli.
Saija: Mukava kun vierailit täällä. Olen tapettihullu ja niin taitaa tuo toinenkin täällä asuva olla. Toivottavasti saat sinäkin joskus tapettikärpäsen pureman!
Hyvä meininki huushollissa ja salongissa. Nastat värit ja tapetit.
VastaaPoistaViirulainen, Pyryläinen ja omatihmiset lähettävät tervehdyksen <3
Anonyymi: Viirulaiselle ja Pyryläiselle terkut tämän torpan viiksekkäiltä. Uulalta nyt viimeisimmäksi ällöttävät karvapalloterveiset, mutta se nyt onkin niin poika mukamas, ettei oikein osaa kauniita käytöstapoja.
VastaaPoistaMikä tuo ihana punainen kukkatapetti on ja mistä olet hankkinut sen? terveisin joku joka on etsinyt 3v täydellistä tapettia ja tuo voisi olla se :)
VastaaPoistaAnonyymi: Hän on Pihlgren& Ritolan Lilja. Kas näin: http://www.tapettitehdas.fi/fi/tapetit/erikoisvrit/69754
VastaaPoistaAnonyymi: Ja toisen blogin puolella tapetti näkyy vähän paremmin: http://puukenkajarasymatto.blogspot.fi/2013/05/illalla-valo-monkii-eteiseen.html
VastaaPoista