Autot heittävät lätäkön hännän jalkakäytävälle. Leveä loiskahdus. Orava ristii tassunsa ja rukoilee lisää ruokaa. Tuo karvahäntäinen rotta saa minut heltymään joka kerta. Sataa niin, että pihlajan harmaat oksat huojuvat, karkkimarjat pitävät kiinni, kunnes joku nokakas ne nappaa. Seison pitsilehden vieressä ja toivon, että se säilyisi ilman konduktöörikissan rei'itystä. Palmuvehkan juurella seisoo paimenpoika, jolla on tapana pudottaa kätensä tasapainoa vaativissa tilanteissa.
Sisällä on hämärää, muttei niin hämärää, kuin ennen, sillä kesän aikana ikkunat muuttivat väriään valkoisiksi. Ensi kesänä sitten sisäpuoleltakin. Ikkunoiden välissä roikkuvat lyhtykoisot jonoissa, kaikki vähän toisistaan eroavissa sävyissä, niissä sentään onnistuimme tänä kesänä, sillä hyväksi havaitulla hoito-ohjeella, ettemme tehneet niille mitään.
Iltaisin luen ääneen noidista, niistä jotka muuttavat lapset hiiriksi ja eläydyn liikaa Mahtavan Ylinoidan puhetapaan. "Älä huuda" sanoo vieressä kuunteleva, ehkä sitä pelottaa. Kohtasimme Puukenkämiehen kanssa luultavasti oikean noidan kirjamessuilla, siinä oli jotakin hyytävää. Jälkeen päin kyllä pelotti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti