Kotisi laihdutuskuuri, tavaran karsimisvimma. Joka päivä yksi tavara pois ja sehän tekee 365 tavaraa vuodessa, minimalismi ja mustavalkoisuus. Ne jotka eivät kohdista kehoonsa nälkäkuuria, leikkauksia, vähennyksiä ja supistustoimia tekevät sitä ympäristöönsä, kotiympäristöönsä, sillä sitä on tarjolla ja se on kovin trendikästä. Kun tavarat vie kirppikselle ja hyväntekeväisyyteen, ne ovat samantien poissa mielestä ja omatunto on yhtä puhdasta pöytää, jota sitten täytyy kovasti varoa täyttämästä.
Minä otan askeleen taakse, enkä osallistu lahjakortin arvontaan, jossa ammattijärjestäjä tulee avuksi karsimaan. Minä päätän rakastaa, katsoa arvostavasti ja kuunnella. Rakastaa jokaista rumaa bambipatsastani ja satoja valokuva-albumeitani, miljoonia magneetteja, kymmeniä tauluja ja erityisesti tuota kolmannen kuvan maisemataulua, jonka näen työhuoneen ikkunasta. Minä puhun niille mukavia, enkä kohdista niihin kiukkua, jostakin syystähän minä olen ne joskus halunnut tai sitten joku muu on halunnut. Minä haluan osata elää näiden kanssa.
Kyllä meilläkin on kirppispöytä ehkä kerran vuodessa ja toki sellaista karsimiseksi kutsuttavaa tapahtuu silloin tällöin, mutta se on aika luonnollista, eikä kallistu hysteerisyyden puolelle. Meillä on kolme kissaa, vaikka ihan yksikin riittäisi, syyllistyn silti ajoittain siitä, etten ole pelastanut kaikkia maailman kodittomia eläimiä. Keräilemme molemmat, sillä kaiken kerralla ostaminen on jotenkin tylsää, puuttuvien metsästäminen ja seikkailu viehättävät enemmän.
Pidimme palaverin.
Minä: "Nyt se on päätettävä, istutaan alas ja mietitään mikä se voisi olla."
Puukenkä: "Ei tommosta kuppia, huono juoda, mummomainen koriste."
Minä: "No oisko se sitten toi, se on aika vaikee ja harvinainen, mutta on ainakin haastetta."
Niin me olimme päättäneet mitä vanhoja kahvikuppeja ryhdymme keräämään, täytyyhän sitä ihmisellä olla yksi kokonainen kahviastiasto ja mielellään vanha, hiljalleen keräilty, että sitäkin voi sitten rakastaa.
Terveisin: epätrendikkyyden tyyssijan asukas, jonka blogiin ei kannata saapua hakusanoilla vähemmän on enemmän ja viisaat säilytysratkaisut
Voi ihanaa, olen ihan täysin kokonaan samaa mieltä! Minimalismi on äärimmäisen tylsää, vanhat tavarat ympärillä tekee elämästä paljon, paljon mielenkiintoisempaa.
VastaaPoistaAi hitto että olen pyöritellyt aivojani tämän teeman ympärillä taas. Kiitos, tämä näkökulma tuli todella tarpeeseen.
VastaaPoistaMinulla on paljon esineitä, ja mediapaineen alla se tuntuu väärältä. Tuntuu väärältä, vaikka koen tarvitsevani kaikkia tavaroitani, jos en juuri tänään, niin huomenna tai ensi viikolla tai puolen vuoden päästä. Haaveilen lisäneliöistä, ja poden syyllisyyttä siitä. Pitäisi karsia tavaroita, eikä hankkia neliöitä lisää. Jotenkin annan itseni ymmärtää, että 46 neliön pitäisi riittää.
Mutta ei se riitä, kahden ihmisen kodiksi ja käsityöläisen työ- ja harrastuspaikaksi. Ei riitä ainakaan viihtyisyyden ja esteettömän kulun kannalta.
En osaa yleisen karsintavimman alla muistaa, että en ole ihan perushenkilö.
Suurin osa tavaroistani on työvälineitä tai materiaalia töitä varten. Alan arvella, että minulla voisi olla oikeus pitää ne.
Oi, olen niin samaa mieltä! Ilonan kommentti tiivistää omat ajatukseni loistavasti. Olen miettinyt samoja juttuja jo pitkään ja tuskailut kamojeni kanssa. Yhtään ei auta, että asun ihmisen kanssa, jolla ei ole käsityöharrastusta tai tarvetta keräillä mitään toisin kuin itsellä.
VastaaPoistaRakastan jokaista kotiin kantamaani esinettä ja haluan, että minulla on kaikki ihanat askartelu- ja käsityökamat tallessa kun inspis iskee, jotta ei tarvitse voivotella sunnuntai-iltana kun ei juuri ole sitä rautalankaa tai kangasta mitä nyt tarvitsisin kun sormet syyhyää tekemisestä.
Mustavalkoinen minimalismi ei ole minuakaan varten, kiitos tästä postauksesta!
Minulla on myös paljon tavaraa - ja vähän tilaa. En keräile, enkä pajon ostelekaan, enkä rakasta tavaroitani mitenkään erityisesti, sitävastoin tavarat kerääntyvät. Suuri osa on kankaita ja materiaaleja ja käyttötavaraa ( ei niinkään "esineitä"), joita tarvitsen tai joita ajattelen tarvitsevani ainakin joskus. Pyydän myös ihmisiä kysymään minulta ensin, jos jotakin tarvitsevat, ennen kuin menevät kaupasta ostamaan ;)
VastaaPoistaNeliöitä meillä on vain muutama enemmän, kuin tuo Ilonan mainitsema - viidelle. Plus kaksi ompelukonetta, kerrossänky, parvi, vuodesohva. Tosin kaupan puoli tuo hiukan lisätilaa ja ulkosalla on varasto. Niillä mennään, mutta Pariisissa asutaan kaikenkaikkiaan melko ahtaasti.
Pöly on myös pikku ongelma, koska kaksi lapsista ovat pölypunkkiallergisia. Silti en kaipaa lisäneliöitä, koska en varmastikaan ehtisi siivota yhtään enempää, kuin nyt.
Loistava teksti, kiitos! Kärsin välillä tavarapaljouskrapulaa ja keräililytottumukseni tuppaa välillä ahdistaa, mutta saa kai materia synnyttää myös iloa ja onnea? Vaikka se niin epätrendikästä onkin. Olen pyöritellyt päässäni ihan vastaavaa ja meinannut kirjoittaakin kirjoittaa blogiini asiasta, mutta sä sait sanottua asian niin hyvin, että eipä tarvitse.
VastaaPoistaKiitos epätrendikkyyden vaalimisesta! On niin ihanaa saada olla ihan vain tavallinen ihminen, joka välillä sortuu höpsöihin hankintoihin eikä saata heittää pois lasten tuomia kitschejä tuliaisia tai muistokiviä, vaikka lopputuloksena sitten onkin sekametelisoppa kodiksi. Heittävätkö jotkut oikeasti kaiken väärän värisen kodistaan ulos, jos pitää sisustaa jollain tietyllä värillä?
VastaaPoistaUte Lias
sulatie.blogspot.com (enpä jaksanut kirjautua...)
Ihan oikein.
VastaaPoistaVIlahtaako kyseinen kuppi ekassa kuvassa? Että osaa pitää silmät auki.
Anne: Joissakin tapauksissa tylsää, mutta toisaalta osaan ottaa siitäkin ne parhaat puolet irti. Ehkä sellainen minimalistisuus, joka ilmenee ideaköyhyytenä on se tylsempi juttu.
VastaaPoistaIlona: No et olekaan perus, en minäkään ole. Joitakin kuulakärkikynästä jääneitä vietereitä ei vaan voi heittää pois, kun niistä saa vaikka tuntosarvet, jos tulee sellaisille tarvetta. Minusta jotenkin tuntuu, että joissakin tapauksissa se karsiminen on ihan hyväksi tai ainakin asioiden uudelleen asettelu, mutta sellainen omatunnonpuhdistuskuuri, jossa kaikki sysätään vain pois silmistä on minusta jotenkin lyhytnäköistä, tuskin se hyvä tunne kovin kauan kestää.
Oravanpesän Kati: Sinullakin on niin hieno tyyli, tykkään siitä kovasti ja joskus blogiasi selaillessa olen harmitellut, etten ole löytänyt sitä aiemmin.
Sari: Niin meiltäkin täältä häviää joskus tavaraa, kun joku tarvitsee ja meillä on tarpeettomana. Siitä tulee hyvä mieli, kun ne asiat jää lähipiiriin ja niitä voi käydä vielä tervehtimässä. Kerrostalossa lempihuonekaluna ollut puusohva, ei vaan löytänyt täältä paikkaansa suuren kokonsa vuoksi ja saikin juuri kodin serkkuni talosta, minusta siinä on jotakin mukavaa, että sitä ei ostanut kuka tahansa.
Eeva: Olen huomannut, että keräily on antoisampaa, kun saa kokoelmansa esille, sen olen nyt huomannut, tykkään niistä lasipinoistani enemmän, kun ne saavat nauttia valosta, eivätkä enää mökötä kaapin pimeydessä. Ja toisaalta tulee kaikessa keräilyssä sekin vaihe, kun on jo kaiken helpon löytänyt ja alkaa harvinaisuusjahti, se vasta palkitsevaa onkin.
Ute.Lias: Ystäväni osti juuri lähes uuden maton ja myymisen syyksi myyjät sanoivat, että se ei ehkä sovi heidän uuteen sävymaailmaansa. Monen sadan matto, muutamalla kympillä. Siitä heräsi monenlaisia ajatuksia.
Anniina: Ei vilahda, voin lähettää sulle kuvan viestillä. Tuo yläkuvan kuppi on kirppistätitontun lahjakorista peräisin.
Tosiaan, nykyisin tavaroihin ja esineisiin ei ole trendikästä kiintyä. Olen huomannut, että sisustuslehdissä toistuu usein fraasi "en kiinny esineisiin". Minä kiinnyn, ja ne tutut, itselle arvokkaat esineet tuovat iloa arkeen. En pidä kaikkea esillä kerralla, mutta minusta olisi myös tavallaan tavaran hukkaan heittämistä, jos sitä ei saisi myös arvostaa ja vaalia.
VastaaPoistaHyvä periaate !
VastaaPoistaMä en myös ole liiallisen karsinnan ystävä. Ajattelen, että saatan säästää myös rahaa, jos nyt säästän kaikki mun ihanat tavarat, koska ei tarvitse sitten myöhemmin mennä ostamaan, kun tarvitsee. Turha niitä rakkaita ja käyttökelpoisia on kiertoon laittaa. Ainoastaan ne minkä kanssa ei ole kavereiksi tullut. Hudit. Ne minkä hankkimisesta on huonomieli.
Meillä ainoa mukakarsinta kodintavaroisa tulee olemaan se, että saadaan ne kuljetettua Tyynelään. Uuteen kaupunkikotiin kun ei mahdu niin paljon.
Minä ainakin tarvitsen tavaroitani. Olen kova kasaamaan erilaisia torneja kirjoista, vaatteista, levyistä yms. En kertakaikkisesti pidä siitä sisustusmaailmasta, jossa kaikki lakaistaan ja raivataan valkoiseen kaappiin "nyt kaikki on hyvin ja järjestyksessä"-meiningillä.
VastaaPoistaOlen yksi ihminen ja mulla on kolmekymmentä neliöä ja kaksi häkkivarastoa täynnä tavaraa. Tykkään siitä, että mulla on materiaalia ja ne toimivat inspiraationa työskentelyssä.
Kiitos Karkkis, Laura ja Nina kommenteista. On kivaa, että muutaman klikkauksen päässä on sellainen ajatusten avaruus, että aina voi löytää jotain uutta. Saako sanoa, että tykkää omasta blogista? Ei yhtään yllätä, että tätäkin blogia lukevat sellaiset ihmiset, joilla saattaa olla paljon kaikenlaista, näkyvillä ja varastoissa. Joku toisenlainen saa varmaan allergiaa täältä. Vaalitaan ja arvostetaan, kuten Karkkis kirjoitti, pidetään huolta purkeista ja aarteista purkkien sisällä.
VastaaPoistaVoi, tutulta kuulostaa. Meillä on jo kaksi täysikasvuista keräilijää ja kolmas kovaa vauhtia kasvamassa hamsteriksi. En aina tiedä onko tämä siunaus vai kirous, mutta minkä sitä luonnolleen voi. Meillä keräilyvimmaan yhdistyy myös mittavahkot säilytystilat. Joskus mietin, että voisi olla ihan kiva, että olisi vähemmän varastotilaa. Ei ehkä menisi niin paljoa aikaa tavaroiden järjestämiseen ja löytämiseen.
VastaaPoistaLaura: Keräilyssä on puolensa, mutta parempi keräillä pystypäin ja ylpeänä, kuin piilotellen kaappien taakse. Sehän on hyvä, jos on kaksi keräilijää, tässä huushollissa ainakin molemmat rajoittavat sopivasti toisen huikentelevaisia haaveita kirppiksellä.
VastaaPoistaHih, ei ne tavarat melläkään piilossa kaikki ole. Taannoin yksi ensivierailulla ollut tuttava totesi, että ei ole koskaan nähnyt näin paljoa tavaraa yhdessä kodissa... On meillä silti mielestäni tilaa. Ja kotoisaa, sitä meillä on varmasti!
VastaaPoista