torstai 12. helmikuuta 2015
Umpimähkä ja puutarhakirja
Huonohkoa kirppistuuria on jatkunut jo pitkään, ei mitään superlöytöjä, ei ainakaan montaa kerralla, mutta jospa se tästä lähtisi kääntymään paremmaksi. Löysin kirppikseltä Suurelle lintukirjalleni kaveriksi Suuren puutarhakirjan, jossa on piirroskuvat. Hinta ei ollut hirvittävä, vain 5 euroa.
Tämmöistä kirjaa tarvitsee silloin, kun etsii inspiraatiota ja miettii millaisia terälehtiä olikaan olemassa. Olen salaa innostunut piirtämään kukkakuoseja, omaksi iloksi siis, tökerösti huopakynillä. Toki kirjan tietopuolikin on tärkeää, eikä se kasvien osalta niin paljon ole muuttunutkaan. On hyvä olla sekä valokuvallisia, että piirroskuvallisia puutarhakirjoja, vähän uusia ja vähän vanhoja. Vielä pitäisi löytää se Otavan värikasvio, jota lapsena luin saaressa. Niittyleinikin ja metsätähden taisin siitä oppia.
Kylvömultaa hakiessamme nappasi seuralaiseni ostoskoriin Mähkän. Naureskelin vähän, että joulukukkaako katseltaisiin ympäri vuoden, mutta koska keksin sata tapaa käyttää umpimähkävitsejäni ajattelin, että olkoon, itselläni ainakin on hauskaa.
Jos muuten janoatte puutarha-aiheisia juttuja, voin vinkata muutaman lempparini pahimpaan viherikävään:
Saaripalsta on Sailan, Mustin ja Ransun blogi, jota olen lukenut pitkään. Vuoden alkupuoliskolla saan ikäänkuin kaksi kevättä, kun saaristoon kevät koittaa niin aikaisin, elän sitä Saaripalstan mukana ja sitten sen jälkeen tulee vielä oma kevät tänne Hämeeseen.
Autuas olo blogissa seikkailee kissaprinssi Nero ja hänen piikansa Cheri. Blogissa on puutarha-asiaa, mutta myös paljon muuta. Kuvat ovat kauniita ja pidän blogin tunnelmasta kovasti.
Oravan kesäpesä on Oravanpesän Katin siirtolapuutarhakertomus. Blogin mukana pääsee kurkistamaan pikkumökkielämään ja kannattaa ehdottomasti kurkata myös sinne mökin sisällekin, siellä näyttää ihanalta. Ei liene yllätys, että tässäkin blogissa seikkailee kissaystävä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana kirja! Minä haluaisin löytää jonkun hienon ja vanhan luonnonkasvikirjan. Kuvien mukana pääsee mukavasti tunnelmoimaan metsän kauneutta.
VastaaPoistaHyvä löytö! Vanhojen kirjojen selailu on jotenki tunnelmallista. Kiitos muuten noista blogi vinkeistä, ensikertalainen jokaissa!
VastaaPoistaMinulla oli kerran mähkä - ei kovin kauan. Luulen, että se on jokin sademetsäkasvi, ja että Suomen kuiva sisäilma vei siitä mehut.
VastaaPoistaKirsikka: Niitä kannattaakin metsästää. Isojen kirppisten erilliset kirjaosastot vaativat toki kärsivällisyyttä, mutta niistä kyllä voi tehdä löytöjä.
VastaaPoistaMarttilan Jonna: Hyvä, että blogit olivat uusia, täytyykin pitää mielessä, että jos silloin tällöin vinkkaisi kivoja blogeja.
SARI: Hyvä, kun kerroit, se saakin olla siis alakerrassa, siellä on oikein mukava ilmanala, hyvä hengittää tämmöisen kuivan ilman uhrinkin. Sanoin seuralaiselleni, että hän saa sitten laittaa siihen mähkään kaiken hoivaviettinsä ja kastella sitä mielin määrin, eipähän ylikastele sitten muita kasveja. Kodinonnikin sopisi siihen tarkoitukseen, että jos on kanaemo kasvinhoitajana.
Oi mitkä upeat kuvitukset tuossa kirjassa! Kiitos kovasti kauniista sanoistasi, lupaan yrittää raportoida kevään edistymisestä niin hyvin kuin taidan ;-)
VastaaPoistaVoi miten hauska kuulla, että olemme Neron kanssa välittäneet mukavia tunnelmia. Minäkin löyrin uudet, kivat blogit, täällä näyttää oikein kotoisalta. Innokkaasti odottelen puutarhakautta alkavaksi, esikasvatukset on jo aloitettu. On muuten hieno kuvitus tuossa kirjassa, eikä puutarhakirjoja voi olla liikaa.
VastaaPoistaOi, kiitos kauniista sanoistasi!
VastaaPoistaKirjalöytösi on kaunis, piirroskuvat eivät vanhenekaan samalla tavalla kuin valokuvat.
Saila: Meillä on kinosten mitta yli polven takapihalla, että kyllä jokainen aavistus kukista riittää kevätraportiksi.
VastaaPoistaCheri: Kyllä ehdottomasti olette Neron kanssa suosikkejani, olen suositellut blogia myös äitille, joka erityisesti arvostaa kauniita kuviasi.
Oravanpesän Kati: Vähän, kun tonki sitä kirjahyllyään löytyi sieltä se Otavan värikasviokin, että nyt on kirja-asiat hetkellisesti mallillaan.