Minä ja sininen

Sininen on maitopurkin, siniristin ja maitosuklaan kääreen väri. Sininen on vanhempien makuuhuoneen ja yhden tädin väri. Auton ja hammastahnan väri. Sininen on poikavauvan onnittelukortin ja kylmässä järvessä paleltuneiden huulten väri. Ollaan oltu melko etäisiä sinisen kanssa pitkään, sanoisin, että viileät, mutta tarpeen tullen siedettävät välit meillä. Turkoosi on ollut sama asia kuin sininen, se ei ole mitenkään erottunut sinisten joukosta. Harmaansininen ja petrooli ovat olleet siellä myös. Yksi mytty, väriä josta en oikein pidä.

Kun valitsimme Ken kiuruista kaunein- tapettia makuuhuoneeseen pari vuotta sitten, samalla viivalla olivat kelta-vihreä ja tämä vaaleanpuna-sininen. Mutta vaaleanpunainen liverteli huokuttelevammin, olin valmis sietämään sinistä. Sitten kesällä löysin sinisen pikkukaapin, joka oli juuri sitä poikavauvan onnittelukortin sinistä, katselin sitä maalipurkin kuvat silmissäni, mutta se löysikin väriparinsa tapetista ja olin valmis sietämään sen väriä. Nykyisin jopa tykkään siitä yöpöytänäni.

Vaatteissa sinistä olen oppinut sietämään jo aiemmin, farkun värisiä farkkuja jalassani ei kyllä nähdä, mutta siniset kengät omistan ja muutaman turkoosin vaatekappaleen. Astioissa meillä on mutamia eri sinisen sävyjä, mutta yleensä ne yhdistetään muihin astioihin ja vaikutelma on värikäs, ei sininen.

Sitten jostain puun takaa tulee pureva perhonen, joka laittaa meidät valitsemaan keittiöön turkoosipohjaisen tapetin. Tämä hämmentää minua edelleen, vaikka tapetti on jo ostettu. Sinne se kuitenkin tulee, keittiön ikkunaseinälle, hämmentämään sekä meitä, että meidän värimieltymyksemme tuntevia. Varasin jo ruokahuoneeseen eli salonkiin taideteoksen, jossa on turkoosia ja sinistä, terveiset vaan Tukholmaan, en malttaisi odottaa.

Siedätyshoito siis toimii.

Ajattelin kirjoitella näistä värikavereista ja värivihollisista enemmänkin, yksi väri kerrallaan. Mitä sinä tuumaat sinisestä?