Tapasimme kirpputorilla naisen, joka kertoi perineensä äitinsä tuhat munakuppia. Hän kertoi siitä, kuinka munakuppeja oli haettu matkankin takaa ja siinä tarinassa oli jotakin tavattoman lämmintä. Tai ehkä keräilijäluonteisen sydänalan saa väpättämään se, että maailmassa on muitakin samanlaisia, ollut aina.
Nyt minulla on yksi niistä tuhannesta, tuo Arabian, jossa on omenia, minusta tuntuu, että nyt minulla on pala sitä tarinaa, jonka nainen kertoi. Täytyy pitää varansa, että kokoelma pysyy alle sadan, ettei tarvitse perustaa museota tai Tuikkiksen munakuppisäätiötä.
Joskus tulee mieleeni, että jos esineellä olisi muisti ja kyky puhua, meillä olisi kyllä aika paljon pulinaa ja kälkätystä. Mitä kertoisivat matkastaan meille nuo Figgjon astiat, jotka ovat syntyneet Norjassa? Vanhat opetustaulutkin ovat varmaan nähneet kaikenlaista ja matkalaukut, niillä vasta olisikin kerrottavaa.
Minkä esineen tarinan sinä haluaisit kuulla?
Oi...haluaisin kuulla vanhan lipastomme tarinan..:)
VastaaPoistaKeräilin joskus munakuppeja, mutta saldo jäi vain muutamaan kymmeneen ja niistäkin luovuin erään muuton yhteydessä.
Onpas sinulla ihanan raikas blogi. Onneksi löysin tänne.
VastaaPoistaJa ihania munakuppeja sinulla. :)
Tuhannen ja yhden yön munakupit! Huh! siinä vasta on ollut kokoelma.
VastaaPoistaIhania sommitelmia täällä ja hienoja ideoita! Keräilyvietti saa lisää pontta... Taidankin ottaa ensi kuussa teemaksi Väripalalla esinekokoelmat...
Hmm...siinä saa syödä aika monta kananmunaa jos haluaa kaikkia käyttää edes kerran! :D Munakupit ovat kyllä astioista symppiksimmästä päästä, muhun kun vatoaa kaikki miniatyyrimeininki. Meiltä löytyy tosin kaapista vain yksi munakuppi, sarviksen keltainen ja muovinen, mummulta peritty.
VastaaPoistaIrmastiina: Totta, ehkä huonekaluilla olisikin pitkä tarina kerrottavana, ainakin puisilla, kun ovat ensin olleet metsässä puina ja jalostuneet siitä lipastoiksi. Minä en usko, että tämä munakuppimania tästä enää paljon pahemmaksi vimmaksi muuttuu, luulen että pysyy aisoissa (kuuluisat viimeiset sanat).
VastaaPoistaOuti: Kiitos paljon, kiva kun löysit Salonkiin!
Pepita Ruutu: Joo se on hyvä teema, se on näissä meidän blogeissa melko kantava teema, kun on tullut kokoelmaksi asti kerättyä monenlaista, vaikka mielestäni kolme kappaletta on jo kokoelma.
17 neliötä: Sitä en muistanutkaan kysyä, että käytettiinkö niitä munakuppeja, vai olivatko vain keräilykohde, ainakin nainen kertoi harvinaisesta munavaa'asta, joka kokoelmaan myös kuului. Se voi se yksikin munakuppi riittää sytyttämään keräilyvietin, varo vaan.
Noista "kalaläpysköistä" vielä, omat läpyskät löytyivät tosiaan Englannista Norwichista vintagekaupasta (Looses Emporium). 5 kpl maksoi muistaakseni 8 puntaa kolmisen vuotta sitten. Pidän silmät ja korvat auki...
VastaaPoistaMunakupit ovat tavattoman söpöjä astioita, mutta niitä tulee käytettyä harvoin. Omppumunakuppi on suloinen, kuten nuo muutkin kyllä.
VastaaPoistaMinä haluaisin kuulla tarinaa oikeastaan kaikilta meidän huonekaluilta. Osa kertoisi omista sukulaisista ja osa jostain ihan muusta.
Voi miten ihana blogi täältä löytyi :) Liityin lukijaksi :)
VastaaPoistaOnpa hienoja kuppeja, siitä se kokelma kasvaa! ;) Ja nuo kala-aluset on ihan tosi hienot kanssa! Haluisin kuulla meillä olevan vanhan pöytälampun tarinan, sen on kuulemma omistanut Mannerheimin ystävä, liekö totta. :)
VastaaPoistaPepita Ruutu: Oi, pääsit siis ostamaan kalat synnyinsijoiltaan. Ehkä niitä uiskentelee vielä eteeni lisää, erityisesti tahtoisin sen oranssihtavan pullean kalan.
VastaaPoistaKarkkis: Tuota en tullut ajatelleeksi, että niinhän ne nuokin oman mummoni ostamat kaapit ja lipastot kertoisivat juuri tämän talon tarinoita, tietäisivät ehkä millaista täällä on ollut, kun ihmisiä on ollut paljon ja tilaa vähän.
Katariina: Tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt.
Saija: Onkohan sen lampun valossa sitten istunut itse Mannerheim, kenties. Teillä saattaa siis olla historiallisesti merkittävä lamppu.