sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kaksikerroksinen joulu













































Vietimme (tai oikeastaan jatkamme vielä), onnistumisen juhlaa. Kuusessa oli enemmän, kuin kaksi oksaa ja kolme neulasta (huippuyksilö siis). Koristelimme sen tavalla, jonka taidamme, enemmän, ihan kaikkea ja paljon eläimiä. Joulukoristeet ovat kerääntyneet hiljalleen, sieltä ja täältä ja niin onkin oikein hyvä, eihän sen mikään muodikas yhtenäinen kokonaisuus pidä ollakaan, ei tässä kodissa ainakaan.

Koti sisältää nyt kaksi remontoitua kerrosta, olohuone tulee ajallaan, ei kiirettä. Yläkertaa on saatu väljemmäksi ja tästä muutoksesta lisäksemme nauttivat myös kissat. Musta kissa on muuttunut parissa päivässä paljon siihen iloiseen ja rentoon suuntaan, millainen se on joskus ollutkin. Vietimme tässä muutaman viikon vähän vaikeita aikoja mustan kissan ja kiharakissan välisten suhteiden vuoksi. Toivomme tasaantuvaa.

Alennusmyyntisäntäilyyn emme aio tohveleitamme suunnata, sillä nyt on hyvä olla kotona, kun on uuni 30 kuukauden ja 23 päivän odottamisen jälkeen.

12 kommenttia:

  1. Onpas mukavaa, kun koti etenee. Ja joulukoristeissa viehättää itseänikin kerroksellisuus, koristeita eri vuosilta ja niiden mukana jouluihin liittyviä muistoja.

    VastaaPoista
  2. Onnea uunista, ennen kaikkea!
    Muista asioista tuo kierrätyshenkinen ommeltu lintu sykähdytti kovin.
    Helluista loppuvuotta teille!

    VastaaPoista
  3. Tykkään teidän kaikista tapeteista, mutta tuo perhostapetti on ihan ennennäkemättömän ihmeellinen, vau !

    VastaaPoista
  4. Hieno kuusi ja hyvillä väreillä koristeltu!

    Paljon uunia!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut uunista! Ihania noi ekan kuvan sinikuviolliset kupit!

    VastaaPoista
  6. Kirsikka: Tuntuu kyllä hyvältä saada vähän enemmän tilaa ja tavarat vihdoin oikeille paikoilleen.

    Heidi.: Kiitos! Nuo remonttitoimikunnan edustajat meinasivat ryhtyä heti olohuonetta tekemään, toivotaan, että vasta ensi vuoden puolella, nyt riittää hyväksi toviksi nämäkin nurkat. Samoin, parhaita viimeisiä tämän vuoden päiviä!

    SARI: Oho, kiitos, se on Ritva Kronlundin Perhonen, joku siinä meitäkin puhutteli, kun ei muutoin olla tippaakaan sinisiä tai turkooseja ihmisiä, mutta niin vaan se lumosi meidät. Ja keltaisten sävyjen kanssa se on vielä hienompi, kuin yksinään.

    Stella: Kiitos, siellä on tehty jo mokkapaloja ja ruokaa, tänään Puukenkämies aikoo leipoa PULLAA! Ei pullaa isolla siksi, että se olisi ihan tavatonta, vaan että vihdoin omaa pullaa!

    Karkkis: No eikö, joku on vähän naureskellut meidän kuuselle, mutta meistä se on oikein hieno. Katsotaan sitten miltä ensi vuonna näyttää, tuleeko kuusta vai ei.

    sade: Ekan kuvan kupit on tätä jotakin kummallista "annetaan siniselle mahdollisuus"-kautta. Tarvittiin isot kupit mutteripannukahville ja noissa oli sekä koko, että muotoilu kohdallaan.

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa, en minäkään lähtisi alennusmyynteihin, teillähän tuntuu olevan kaikki tarvittava :)

    Tykkään teidän tapeteista, siellä on varmast hyvä asua.

    VastaaPoista
  8. Suloinen tuo alin kuva, kissat, sänky ja kaikki värit. Teillä on ihan mahtavia tapetteja - tykkään ihan kaikista.

    Ja nyt vasta tajusin, että sinä siis asut Lahdessa? Minun kotikaupungissani, hauskaa...juu, voi sielläkin olla onnellinen :)

    VastaaPoista
  9. Nina: Sekin on aivan totta, tarpeeksi on ja ylikin, mutta toisaalta sekin on ihan kivaa, kun voi sitten jaella niitä ylijäämiä kavereille.

    Kirjailijatar: Tää Kissanmutka onkin hullujen tapettien talo. Ai enkö mä olekaan alleviivannut sitä riittävästi, täällä Lahdessa ollaan. Tule joskus kyläilemään, keitän teetä ja kahvia! Täällä saa myös kissanrapsutusterapiaa.

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla, että teillä remontti etenee :)

    Näyttää niin ihanan värikkäälle - sellaiselle, mitä ei voi nähdä yhdellä silmäyksellä, vaan jota pitää pysähtyä katsomaan ajan kanssa.

    VastaaPoista
  11. Laura: Joo niin se vähän onkin, vaikea on tallentaa kokonaisuutta, kun selän taakse jää aina jotain mielenkiintoista, sama pätee pystysuuntaan, pitää aina päättää näkyykö kattoa vai lattiaa. Toisaalta myös kamerakalustoa voisi päivittää, mutta siihen tarvittaisiin ankaraa säästämistä. Että tervetuloa vaan katselemaan kokonaisuutta livenä, kyllä se varmasti yllättää.

    VastaaPoista