tiistai 9. joulukuuta 2014
Teetä
Välillä on mukavaa, että tuntee olevansa maailman kartalla, että tämä oma rakkikoiran kaltainen parjattu harmaa kaupunki on pysynyt mukana kehityksessä ja aistinut virtauksia maailmalta, eikä ollenkaan liian myöhään.
Mitä se puhuu? Tarkoitan, että täältäkin saa nyt Kusmia. Sitä myy mukavista mukavin Petit St Louis Rautatienkadulla. Ei enää matkoja Pariisiin (ihan kuin olisi ollutkaan), ei enää tallin lattialta lakaistua pölyn makuista pussiteetä, vaan hyllyjen täyttämistä värikkäillä purkkeilla ja hyvää teetä.
Niin ja sieltä samaisesta kaupasta saa myös Tanskalaista Johan Bülowin lakua, sellaista makukokemusta nimittäin kannattaa metsästää, mikäli on yhtään lakuihmisen vikaa.
Tämän kerroin teille siksi, että tunnuslauseeni: "Lahdessakin voi olla onnellinen" on taas enemmän totta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lahdessakin voi varmasti olla onnellinen, täällä vielä kauempanakin voi.
VastaaPoistaVälillä löytää itsensä miettimästä millaista olisi muualla ja mihin kaikkeen onkaan mahdollisuus. Silti täällä edelleen.
Ja mitä Kusmiin tulee, kerran olen maistanut. Purkeista pidän ja aina matkoilla olen kädessä pitänyt, mutta hyllyyn jättänyt.
Nina: Jos saisin jostakin äkisti paljon rahaa ostaisin kesäasunnon Helsingistä, kun joku muu ostaisi mökin järven rannalta. Viihtyisin siinä kaupungissa sillä tavoin vapaana seikkailijana, mutta tavallista arkea en välttämättä siellä haluaisi viettää.
VastaaPoistaJos Kusmia mielit, niin osta ensiksi sellainen lajitelma, jossa on noissa pienissä purkeissa maistiaiset eri lajeista, niin mekin teimme.