Kesä. Tapasin pitkäkorvan, se ei ollut rusakko, vaan oikea pupu. Lähdin seuraamaan sitä, tajusin, tästä olen lukenut, että joku mimmi lähtee jänön perään. Käännyin takaisin.
Katsoin, kun paksu talviturkki uitettiin ja se liukeni veteen, se ei vielä ollut omani. Istuin hiekalla neulovan naisen kanssa, oli siihen kohtaan heinäkuuta paras perjantai. Hyviä tyyppejä, uusia lempinimiä, hyvää ruokaa ja oikea kesäilta, ei kiire mihinkään. Ottivat kyytiinsä viidakon ja suuntasivat kotiinsa kultaiset kivet katolla.
Tuli lauantai, lähdettiin autolla. Näyttely, vanhoja kirjoja ja jestas mikä puutarha. Niitä unikoita vaikka kuinka, kaikki maailman puut ja kuumuuttaan valittava kissa. On onni, että voi vierailla oikeissa puutarhoissa, kun arkisen oven toisella puolen on vielä piha ja puutarhaan on matkaa monta vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti