Ulkotila

Yksi kuivui, yksi mätäni, yksi nakerrettiin, yksi on marjaton, yhteen ei tule hedelmää. On kosteaa, on kuivaa. On tuulista, on pilvistä, on ukkosta, on väärä maa ja huono lannoitus. Minä tapaan sanoa huonekasveista ainakin, että kyllä ne itse kertovat haluavatko ne asua siellä mihin ne kaupasta kannetaan. Niin se on pihallakin, kun ei kaikelle vaan voi mitään, eikä aina jaksakaan voida.

Salkoruusu kukkii, sen lehdet ovat joutuneet tuholaisarmeijan hyökkäyksen kohteeksi, kukat eivät tunnu välittävän. Mitä tekee ihminen, ottaa valokuvan, kirjoittaa blogiinsa, ei hän ei lähde torjuntapuuhiin juosten. Jouluruusukin kukki muutama viikko sitten, nauroimme sen ajoitukselle, mutta se olikin tämän vuoden taimi, joilla ei koskaan ole almanakka kädessä. Kosmoksiin hyökkäsi toisenlainen riiviö, joku seitinkutoja ja ne kun ovat olleet sellaisia pakkasiin asti varmoja, luottokasvejani, jotka pitävät minusta ja minä niistä. Pömpeliin viskatut siemenet ovat tuottaneet komeaklarkiaa oikein kunnon puskan, erikoinen kasvi, mutta aika hieno.

Tänään kukkansa on avannut uuden penkin jättimäinen unikko, joka luultavasti vaatii ihan oman päivityksen mikäli jaksaa pidellä terälehtiään iltaan saakka.

Muutoin ulkona on tänä kesänä rakennettu (minä en ole) ja joskus harvoin olen kiikkunut tuossa unelmakiikussani kuistilla. Rakennus on edelleen kesken, sillä joinakin päivinä on pitänyt tehdä jotakin muutakin, kuin naputtaa. Tämän hetken haaveet ovat luettelomuotoisia ja ne muodostuvat sipulikukista ja keväästä, joka on täynnä tulppaaneita ja ensi kesästä, jolloin kahlataan laukkaviidakossa.