Näytetään tekstit, joissa on tunniste Retket. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Retket. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Kätketty
Iltaisin olemme lähteneet kätköilemään, että seikkailuntarve tulee ravituksi. Aarteita on löytynyt. Mikä sopivan nörtti ja outo harrastus, eikä kukaan ollut kertonut siitä meille aiemmin.
Viimeisenä aukiolopäivänä vein äitini ja Puukengän Pyhäniemeen. Törmäsimme taasen Lotta Mattilan eläimiin, tämä alkaa olla jo aika mielenkiintoista, kohta ne varmaan tulevat ovellekin. Pidin seuraavista: Malena Granqvistin valtavat jänikset ja papanavuoret, Lasse Ursinin huikeat sateenvarjot, Lotta Mattilan Hyvät Herrat, Aino Louhi, Pekka Jylhä, Vappu Rossi ja Renata Jakowleff. En pitänyt teosten epäjohdonmukaisesta numeroinnista.
Toiseen blogiin jo kirjoitinkin matkastamme Tampereelle, joka oli tämän kesän ainoa pidempi retki, sen jälkeen tuli armoton pujonuha, joka laittoi kulkemaan talouspaperirulla kainalossa. Kuka on keksinyt sellaisen kasvin! Nyt jo vähän helpottaa. Onneksi tapasimme Tampereella ihanan Ilonan, sitä kukkaistyttöä kun on ajoittain ihan oikea ikävä, nyt jaksan taas odottaa seuraavaa kertaa jäisellä kahvilla tietenkin Runossa.
Minä en vielä hautaa kesää, kuten blogeissa nyt jo kovasti tehdään, toivon vielä retkiä, kätköjä ja nuhatonta aikaa!
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Viisi
Sunnuntaina aurinko paistoi epätasaisen pilviharson takaa, lumenpelkoa painavissa pilvissä, aurinkolasit melko turhat. Tutun matkan lempimaisemat jäässä ja muovipussin näköiset joutsenmytyt pellolla. Ensimmäinen pysähdys vasta perillä, tutussa pihassa.
Täällä talossa yksi ihana tyttö täytti täyden käden sormet. Oli taas tapahtunut viime vierailun jälkeen, uusia kalusteita, uutta pintaa. Tapettionnea, liukuvia ovia, suunnitelmia ikkunoista. Kissaterapiaa itse kuningaskatti Kokilta, sama herra, jonka mainitsin kissajutussa.
Ehdittiin hypistellä kankaita ja kirjoja, ihastella, suunnitella ja höpötellä. Kaksi automiestä kartuttivat autotietämystäni ja sain myös opastusta muovisten henkilöiden irtoaviin jalkateriin. Sankaritar oli varsin otettu kaikista saamistaan lahjoista.
Tässä talossa on hyvä. Olen aiemminkin kirjoittanut, että voisimme muuttaa tänne kesälapsiksi ja niin se on edelleenkin.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Puhelin
Kävi niin, että älyaika tuli minuunkin. Laiha ja litteä puhelimeni meni pöytälaatikkoon viettämään vanhuuttaan ja uusi älykäs tuli tilalle. Jotain turhamaisuudestani lienee kertoo se, että jo saman päivän iltana piti saada puhelimelle uusi mekko, marimekko.
Ystäväni Aino sanoi, että tiesi minun innostuvan instagrammista heti, kun vaan saan jonkin välineen, jolla käyttää sitä. No niin kai siinä sitten kävi.
Sieltä instagrammista saattaa nähdä joulukalenterinkin luukkujen yllätyksiä ja kuvia seikkailuista, unohtamatta tietenkään kissakuvien loppumatonta virtaa.
Minut löytää neitirasymattona.
torstai 19. syyskuuta 2013
Mennyt kesä
- Artesaanibrunssista alkoi kesä. Meillä oli lähes kaikilla päässä jotakin, kunkin näkemys artesaanilakista. Kuvassa Idan lintuset. Istuttiin kuistilla, herkuteltiin sulassa sovussa sirkkelin ja lautakasan kanssa.
- Tytöt kävivät rokotuksessa ja vuositarkastuksessa, eikä Uula voinut ymmärtää miksei muka pääse mukaan. Tämä on yksi lempikuvani koko kesältä.
- Iittalassa käytiin, kuten kesään kuuluu.
- Oli ihmenelosten näyttely ja ripustus ja purku ja ylpeys ihmenelosista. Pieni harmi myös siitä, että taitavat lähtevät pois näistä maisemista.
- Käytiin kahdesti kesävieraina, siellä missä kissa istuu kasvihuoneessa ja Ahma ahmii vesimelonia.
- Kartanossa oltiin kuumana päivänä. Se oli hyvä retki.
- Häitäkin oli.
- Kotona oltiin paljon ja pihamaalla myös. Pystytettiin käpyverhojen lähelle harsomaja.
- Kesän viimeisiä päiviä vietettiin Loviisan vanhoissa taloissa.
Tämä oli mietiskelyn kesä ja pihalle omistettu kesä. Tänä kesänä oli siilit ja matto puutarhassa ja matolla maaleja ja kiviä ja käpyjä. Tänä kesänä oltiin lehdessä ja se on tuonut paljon hyvää. Tämä kesä oli pitkien aamujen ja iltauintien kesä. Tänä kesänä oli vieraita ja jäätelötehdas. Nyt voin sulkea purkin kannen ja laittaa kesän talteen.
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Kartanoretkellä
Kuvitelkaa keltainen kartano, ei valtava, mutta isompi kuin perustalo. Tarina kartanon ihmisistä sisältää skandaaleja. Kuvitelkaa kartanon sisälle huoneita, joissa on leveät friisit seinillä katonrajassa ja paljon upeita kehyksiä ja niissä upeita muotokuvia. Astiakaapeissa astioita arkeen ja juhlaan, kaikki kuitenkin juhlavan näköisiä. Pedattuja päästävedettäviä sänkyjä, puisina ja rautaisina.
Kuvitelkaa simpukoita ja eksoottisia matkamuistoja, säveltäjä Wagneria ihaileva kartanonherra. Kuvitelkaa kultaisia yksityiskohtia, kattokruunu, toinen toistaan hienompia huonekaluja. Täydellisen punainen huone ja ulkorakennuksen katonharjalla lohikäärme.
No sellaista on Urajärven kartanossa, ihan lähellä Asikkalaa ja ihan lähellä Heinolaa. Ulkona upeus jatkui ja me jatkoimme kahvilaan. Kahvilassa sai kahvin juoda ruusukupista ja herkuissa oli vara valita.
Tällaiset retket saavat tajun ajasta ja paikasta katoamaan, on kuin olisi itse mukana tarinassa.
(Kuvasin sisällä ja ulkona, kuvia sai ottaa omaan käyttöön, joten tämän merkinnän kuvat kahvilasta.)
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Kattotiilimatkalla 2
Yhtenä viikonloppuna kilometrejä tuli monta. Vaikka matka määränpäähän ei ole liian pitkä, käytiin mutkan kautta hakemassa isompi auto ja peräkärry. Minä kun en aja, katselen penkkoja ja kukkia ja teiden nimiä ja hääsydämiä, oli ainakin Tarja ja Jukka ja Mira ja Jari. Nähtiin matkalla myös markkinat ja hurjan kauniita maisemia.
Lauantaina seikkailtiin pöpelikössä ja saunottiin mutterisaunassa. Sunnuntaina käytiin kirppiksellä ennen kuin odotettu vieras saapui. Kotimatkalla poikettiin vihdoin ihmeellisessä tavaraparatiisissa Kasvihuoneilmiössä. Sinne mennään seuraavan kerran paksun lompakon kanssa kaappiostoksille.
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Haettiin paviljonkiin katto

Tuleva kasvihuone on semmoinen epäkasvihuone, paviljonki, jonka katolle tulee sammaleiset kattotiilet. Sellaisia ei kaupasta saa, joten käytiin kylässä peräkärryn kanssa ja vietiin kuorma toisten kattoa pois.
Nukuttiin kesähuoneessa, aamulla herättiin maukumiseen. Meitä ruokittiin hyvin ja maistuvasti. Seuraakin oli ja niitä ihania kissoja, joita syliteltiin ihan kamalasti.
Voitaisiin aivan hyvin muuttaa tuonne kesälapsiksi, niin mukavaa siellä on.
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Retkimieli
Lähdettiin retkelle. Ajettiin tunneleiden läpi.
Perillä paijattiin kissoja ja erästä kaikkiruokaista koiraa. Syötiin oma osuutemme raparperiviidakon harventamiseksi.
Tylsästä päivästä voi tulla ihan kiva, jos retkimieli pääsee päättämään suunnasta. Parin viikon päästä mennään uudelleen, kun ei ehditty vielä viemään noilta maalaisilta kattoa pään päältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


































