1. Seinälle lennähti lehtiteline, nyt voin nostaa irtonumerot pois kahvikupin alta.
2. Ystäväni antoi tonkia kirppikselle meneviä tavaroitaan, otin sieltä Olga-Oravan ja jalkapuoli hevosen. Olga pääsi huvipuiston uusimpaan laitteeseen: sokerikkoon.
3. Jos pöydästä on ollut iloa, niin on kyllä kirjahyllystäkin, milloin sen päällä on kissa, milloin kasa muistiinpanoja. Ja tuo kultainen alakulmassa on mopon satula, muinaislöytö tunkiosta, joka sai uuden arvon muututtuaan kultaiseksi.
4. Ostin sisustusliikkeen loppuunmyynnistä talovalon, josta olin haaveillut pitkään, teimme siitä pöytälamppuversion, tai siis N teki laittamalla siihen katkaisijan ja pistokkeen. Minulla on kyllä muutama ajatus talon asukkaista, mutta antaa sen olla vähän aikaa tyhjillään ja ajatuksen kypsyä.
5. Laitoin yöpöydälle vanhan haitarimallisen paperikotelon vai miksi tuota kutsuisi? Vitriinit istuivat sinne hyvin. Terveisiä vaan Anu Penttiselle, että nämä ovat lempiesineitäni Iittalan valikoimasta, sillä niillä voi leikkiä palapeliä päivät pitkät.
6. Ei, se ei ole vieläkään valmis. Vanu on ostettu, mutta taustakangas puuttuu. Tilkkupeitto valmistunee sitten joskus.
7. Sirkuspellen vaatekaappi. Mietin naistenlehtien juttuja julkkisten vaatekaappista ja tyylistä, niissä on sitten esimerkkejä, kuinka voi matkia hienovaraisesti kyseistä pukeutumista. Jos sellainen tehtäisiin tästä vaaterekistä ja sen käyttäjästä siinä olisi varmaankin pukuvuokraamon puhelinnumero, "pelleimmät vaatteet eivät löydy kaupasta".
8. Uula Ulpukka on aina valmiina eteisessä hyökkäämään portaikkoon ja alakertaan. Yhtenä iltana N löysi Uulan nukkumasta saunan eteisestä pyykkien seasta. Kuumina päivinä kissaotukset päästetään viilentymään portaikkoon ja kellariin, siinä tulee samalla hyvää liikuntaa, kun ravaavat karvat pöllyten ylös ja alas.
9. Aurinkolasiparkissa näkyvät uusimmat kukkalasini, niissä näytän siltä, että minulla olisi kukkaisat kulmakarvat, tämä lisättäköön aiempaan sirkuspellen vaatetus-kohtaan.
10. Kierroksemme päättyy portaikkoon. Tänä kesänä takki ja sadetakki ja huivi ovat olleet yhtä tarpeellisia kuin hellehattu ja sandaalitkin. Vaihtelu on hyväksi.
Upeita kuvia ...kaikki... tykkään!!
VastaaPoistaIhania kuvia ihanasta kodista!
VastaaPoistaOijoi! Teillä on kaunista!
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoista kesäneidot! Yritän taas valpastua kuvaamaan enemmän.
VastaaPoistaMmmm, ihania värejä ja huone.
VastaaPoistaMiia ketunkololla: Kiitos, hyvä etteivät kuvat yläkerrasta kyllästytä, kun ei vaihtelun vuoksi ole muitakaan.
VastaaPoistaihanan näköistä!
VastaaPoistaTinyAngel: Kiitos. Ehkä piakkoin, jopa tämän vuoden puolella saan näyttää kuvia valmistuneista alakerran osista. Siellä on luvassa vähän eri värejä, mutta värejä kuitenkin.
VastaaPoista