Kuvia mielihuoneesta

On aika tutustua Muumipappaan. Sain syntymäpäivälahjaksi hyllystäni puuttuneet osaset. Erikoista, että Muumipappa saapuu luokseni aina muiden jälkeen. Siitä olen kirjoittanut aiemmin täällä. Hirmuisen kivaa saada lahjaksi kirja, yleensä minä olen se, joka niitä antaa, koska osaan paketoida vain kovia ja laatikon muotoisia paketteja, eli kirjoja, levyjä ja niitä laatikoita. Vähemmän olen antanut lahjaksi potkukelkkoja ja jalkapalloja.

Yläkerrassa järjestys on taas muuttunut, kun kukkokaappi muutti mielihuoneeseen, jossa jatkuvasti jokin kohta on muutoksen alla. Kaappi söi sisuksiinsa yllättävän paljon kirjoja ja muuta materiaalia, silti kirjasäilytys on kaikista hankalin asia. Me mietimme sitä tuleeko tulevasta olohuoneesta (tunnetaan nyk. romuhuoneena) kirjojen koti, vai ovatko ne edelleen siellä täällä. Tulin taas ajatelleeksi kotia, kun katsoin Suomen kauneimmiksi väitettyjä televisiosta. Huh huh ja oi voi sanon, mielikuvituksen kuolema.

Anemonen pölyt ja jäniksen häntä

Pahin sukkavimma on ohi, kun kahdet ovat valmiit, mania laantuu, muttei lopu. Viikko sitten syntymiseni vuosipäivänä oli juhlalliskakku, pullallispelti, lahjusskandaali ja kukkia niin paljon, että ajatuksiin hiippaili kevät. Oi kukkasipulit, kertokaa jo kuinka voitte, minä niin toivoisin jo näkeväni talvesta selvinneitä viheriäisen punaisia lakkeja puskevan maasta. Vaan kun asuu montussa, joutuu odottamaan pidempään, kuin kukkuloilla ja eteläisillä seinustoilla.

Tänään saan toimittaa tädin virkaa, se on viroistani mieluisin. Heti tädin jälkeen tulee keksijä ja sitten nuuskija/etsivä.

Nimi

Kärpäset heräilevät ikkunoiden välissä, ne nostavat kohmeisia karvajalkojaan putsatakseen toisella karvajalalla toista yhtä karvaista jalkaa. Hetken auringossa lämmiteltyään ylösalaisin kävely onnistuu jo, kuten kesällä. Kissojen mielestä nämä ovat juhlallisia päiviä, sillä silmien alla on vihdoin jotakin vilinää, harmi vain, ettei tassu mitenkään mene lasin läpi.

Muutin bloggerin profiilini nimeksi pelkän Tuijan, sillä se on nimi, jolla minua kutsutaan. Asia on jostain syystä vaivannut minua pitkään, sillä Tuikkis on helppo kirjoittaa, se tulee luonnostaan, mutta ääneen sanottuna se ei kuulosta minulta, jotenkin väkisin keksitty lempinimi. Halusin mainita asiasta lähinnä siksi, että tykkään kommentoida toisten blogeissa, että sama vanha siellä uudella nimellä vaan.

Vuonna 2013 kuukausilla oli uudet nimet, maaliskuu oli kahvikutsukuu, kun ystävä oli tehnyt meille oman kalenterin. Nyt ollaan kalenteritta jo kolmatta kuuta ja harkitsen vakavasti sellaisen tekemistä itse, niin huonomuistiseksi on kaappeihin törmäilevä pääni tullut.