Perjantaina nappasin juna-asemalta mukaani seikkailijatar Kukkuluurun.
Viime tapaamisesta oli kulunut yli vuosi, jos ei videoneuvotteluita lasketa. Kävelimme kummallisessa valossa, kun aurinko pimeni, oli kuin ukkosta ennen. Menimme kahvilaan samaan taloon, jossa olimme ensimmäistä kertaa tavatessamme vuonna 2010. Sangen romanttista.
Kävelimme mäkien kautta Kissanmutkaan, sillä mäettä on vaikea päätyä laakson pohjalle. Askartelimme huopaisia asioita, minä tein talon, hän teki kuusimetsän. Seuraavana päivänä tein vielä pilven. Juhlimme kaikkia juhlanaiheita syöden hyvin.
Aamulla saimme kuuluisia pannukakkuja ja Suomen toiseksi parasta leipää. Kiersimme kirppikset ja sikapossukaupat. Illalla veimme ystävän uuteen junaan. Josko vihdoin keväämmällä saisimme itsemme pohjoiseen asti, aiottu on niin monesti.
Hei sinne ja nähdään taas!
Ps. Sitä aina miettii kunnianhimoisesti, että kun kantaa mukanaan kameraa tulee otettua kuvia vieraista ja vierailujen hyvistä kohdista, no ei tälläkään kertaa, mutta kivaa oli silti.
Mäkin mietin että taas jäi kuvat ottamatta, mutta ei se haittaa, sehän tarkoittaa sitä että oli muutakin tekemistä! Kiitos vielä!
VastaaPoistaMitä mahtaa olla Suomen toiseksi paras leipä, tulin uteliaaksi? Että josko voisin ostaa sitä seuraavalla kerralla, kun olen siellä suunnalla.
VastaaPoistaAnniina: Ja onhan se vaikeaa, jos jatkuvasti syö kahta kättä käyttäen mahduttaa siinä vielä kameraa johonkin käsivarren ja nenän väliseen maastoon, mahdotonta.
VastaaPoistaKirjailijatar: Kyse oli siitä, että Anniinaa pyydettiin tuomaan mukanaan Suomen parasta leipää Oulusta, kun ilmeisesti, jos televisioon on uskominen sellaista sieltä saa. Kävikin niin, että Suomen paras leipä oli buukattu täyteen, ajattele, että se olisi pitänyt osata varata etukäteen ja hintakin oli pudottaa tuolilta. Joten söimme kurpitsaleipää, jota olivat suositelleet tilalle. En tiedä kuinka hyvää se paras sitten onkaan, kurpitsaleipä oli melko tavanomaista, vaikkakin hyvää. Lahti toimi tässä vain syömäpaikkana, muutoin se ei liity tapaukseen.