Muistatteko kun kesällä 2013 kerroin tilkkupeitosta, josta piti tulla suuren sängyn kokoinen, kerroin kirjovani peittoon runoja ja lauluja ja varmaan puheissa vilahti myös jokin 3D-kuvakertomus. Valmista piti tulla jo ennen saman vuoden joulua.
Käsitöilläni on kaksi toteutustapaa, toinen on se, että teen sen hurjaa vauhtia valmiiksi saman tien ja toinen on se, että projekti siirtyy keskeneräisten loputtomaan kirjastoon, josta harvemmin yksikään palaa takaisin työn alle. Ne ikäänkuin putoavat kielekkeeltä unohduksen rotkoon ja mätänevät sinne. Niin kävi sille huippuhienolle tohkeissaan väsätylle tilkkupeitollekin, se siirtyi vinttiin kaikki tilkut kyllä ommeltuina yhteen ja vanukin ostettuna.
Kevään tullen huomasin taas suunnittelevani uutta tilkkupeittoa, sellaista pienempää, kissalle sopivaa. Muistin vanhan peiton ja valmiina olevan vanun. Kaivoin molemmat vintistä ja huokailin, en enää tykännyt väreistä, jotka olin peittoon valinnut, siinä oli muutamia ihan hirveitä tilkkuja ja rumia virheitä, jotka käsitöitä tekevät ystäväni varmasti huomaisivat. Mutta silti päätin, että joskus joku täytyy tehdä loppuun, että voi aloittaa uuden. En millään keksinyt niin suurelle peitolle taustakangasta, joten päätin pienentää peiton puoleen ja taittaa sen kahtia. Laitoin vanun väliin ja ryhdyin villisti tikkaamaan sitä käsin kaiken värisillä langoilla.
Nyt olen istunut peitto sylissä päivittäin ja tikannut helmi -ja kirjontalangoilla. Käsin tikkaaminen on kyllä kivaa. Ainakin tiedän mitä teen seuraavassa peitossa toisella tavalla. Kaiken, paitsi sen käsin tikkaamisen.
Kuvaselitykset:
Kuvassa 1 musta kissa on yllättävän rohkealla tuulella ja seikkailee alakerran salongissa, tämä on hyvin epätyypillistä toimintaa. Sain kuvattua myös videon, jossa hän tutkii maailmaa pöydällä.
Kuvassa 2 Uula on aivan tavallisella tuulella. Peitto on sopivan lämmin ja ihmisen rapsuttava käsi sopivan lähellä, vielä en ole onnistunut tökkäämään kissaa neulalla, vaikka melkoiseen vaaratilanteeseen hän itsensä asettaakin.
Kuvissa 3 ja 4 on hoitokissamme, joka laittoi koko pienellä olemuksellaan kissalaumamme uuteen järjestykseen parin päivän aikana. Sen jälkeen on ollut rauhallista. Peitto oli myös lainakissan mieleen.
Ihana peitto ja niin on myös kisulit.
VastaaPoistaTosi kiva peitto! Ihanat kissat ja kaunis lainakissa.
VastaaPoistaMulla on keskeneräinen tilkkutäkki vm. 2009, värimieltymykset sun muut on ehkä ehtineet jo muuttua tai en tiedä.
VastaaPoistaTäällä olisi seuraavana projektina mekkosurauttelut, kappaleet on jo leikattu, ompelua vaille valmis. Ah, se tunne, kun aloitat jotain. Oi voi sitä tunnetta, kun se löytyy muutaman vuoden päästä täysin keskeneräisenä.
Peittohan on kaunis!!!
VastaaPoistaKyl kissojen kelpaa, vaikka emäntä oiski jo tilkkuihin tympiintynyt! Mahtavat korvat teidän hoitolapsella. :)
VastaaPoistaKaunis peitto, ja ihanat kissat! :)
VastaaPoistamiia: Kiitos,mitäköhän pitäisi tehdä, ettei aina olisi kissa sylissä. Varmaan seisoa, silloin olisi kyllä yksi aina olkapäällä.
VastaaPoistaJaana: Kiitos, Tuollaiset tyttökissaruipelot ovat ihmeellisiä, kun on tottunut kiharakissan olevan kollin koossa.
Nina: Onneks kukaan ei oo päästäny mua kangaskauppaan pitkiin aikoihin, se on sellainen keskeneräisyyden syntysija, siellä on muka aina niin aikaansaava ja vauhdikas surauttelija.
Irmastiina: No nyt alkaa jo vähän enemmän olla, seuraava on toivottavasti vielä kauniimpi.
Jonna: Niin vähän ajattelinkin, että ainakin on kissoille leuhka peitto, mahtuu vaikka kaikki kolme rinnakkain. Hoitolapsen korvat ovatkin ihan ensiluokkaiset, niillä kuulee kaiken.
Nova: Kiitos, ehkä seuraavaan peittoon tuleekin jotakin Karuselli kaupan kangasta.
Oolaalaa mikä peitto. Ihana. Ja niin siistiä käsintikkiä, jotta kateeksi käy. :)
VastaaPoistaAgaba: Joiltain osin se on kyllä siistiäkin, mutta suurimman tilan vie kuitenkin sellainen huoleton sinne tänne ja vähän tonnekin huitaistu neulan jälki. Alussa en ollenkaan katsellut nurjaa puolta, sittemmin kauhistuin ja päätin leikkiä täsmällisempää.
VastaaPoista